Osta meidän historialliset kartat

Skånen historia

Skånen historia
1983: Hautakenttä Ängakåsenissa, Skånessa. Kuva: John-Eric Gustafsson / Ruotsin kulttuuriperintöhallinto

”Skånelands historia” är en något avkortad version av Carl Liljenbergs sammanställning av den historiska grundvalen för Skånelands historia. ”Del I Grundelementen i Skånelands historia”. Manuskript skrivet 1978 och publicerat i 333 års-boken om Skånelandsregionen utgiven 1991 av Stiftelsen Skånsk Framtid.

Skåne ennen vuotta 1658

Esihistoriasta viikinkiaikaan

Under postglacial tid utgjorde den sydligaste delen av den skandinaviska halvön det landområde, som tidigast blev isfritt (13500 f.K.), mottog den första faunan och floran och först blev befolkat (10000 f.K.). Det blev tidigt ett rikt land, som efter ett gammalt grekiskt ord blev kallat Skaneya – Scania – Skåne och ännu på 900-talet av yttervärlden uppfattades just som Skaneya-Skåneö, en uppfattning som de isländska sagorna långt senare gör sig till talesman för. Forntidens sjöfarare ansåg att Skälderviken och Helgeå var förbundna med varandra och eftersom de äldsta underrättelserna upptecknades av främmande resenärer kom deras bild av Norden och namnen på dess delar att bestämmas utan den inhemska befolkningens medverkan.

Eteläiseen keskialueeseen, jota nykyään kutsumme Skåneksi, liittyi muita alueita, jotka vaihtelivat eri esihistoriallisten aikakausien aikana ja jotka ovat havaittavissa arkeologisen aineiston perusteella, mikä toisinaan viittaa, toisinaan taas suoraan todistaa, että alueella on ollut tiettyjä ihmisiä, kulttuureja ja yhteiskuntia ja että siellä on ollut valtiollisia yksiköitä. Kivikin kuninkaallinen hautakammio, jonka alkuperäisen rakentamisen arvioidaan vaatineen 200 000 kuormaa kiveä, todistaa jo pelkällä tilavuudellaan, että tuolloin tiheään asutulla Fornskånella oli vahva valtiovalta 3200-3300 vuotta sitten.

Viikinkiajan alussa muodostettiin Skanian alue, johon kuuluivat pääasiassa nykyiset Skåne, Blekinge, Halland ja Bornholm, jotka yhdistettiin 1050-luvulla tapahtuneen valtakunnanrajojen vahvistamisen jälkeen yhdeksi yksiköksi, Skanungarnan maaksi eli Skånelandiksi.

Nykyään on lähes käsittämätöntä, että jopa 7000 vuotta eKr. ihmiset olisivat voineet kävellä jalan Kullabergin eteläpuolelta nykyisen Whitbyn alueelle Englannissa ja Skånen etelärannikolta nykyiseen Pohjois-Saksaan. Katastrofi iski, ja kaikki maa tulvi. Eteläinen Itämeri ja Pohjanmeri olivat tosiasia, mutta nykyäänkin Skånen etelärannikon ja eteläisen Itämeren väliin jäävien mäntymetsien kannot ovat vain 20, korkeintaan 50 metriä veden alla. Tämä osoittaa katastrofin laajuuden.

Näin ollen on kulunut 9000 vuotta siitä, kun nykyisestä Skånesta tuli niemimaa. Ensin tulivat poronmetsästäjät ja sitten muut. Yli 8000 vuotta sitten Skånen maaperän vanhin säilynyt taideteos on kaiverrettu hirven sarveen, nimittäin poronmetsästäjän teltta ja kaksi poroa eli silloinen asutus (lähellä nykyistä Ystadia). Yli 6000 vuotta sitten otettiin käyttöön maanviljely, mikä merkitsi täydellistä vallankumousta ihmisen olemassaolossa. Maahanmuuttoa ja maastamuuttoa on havaittu jo ennen vuotta 3000 eaa. lähtien. Neoliittinen kausi (4100-1800 eaa.) oli kivikautisten kivien ja kivikammiohautojen aikaa. Pronssikausi oli korkeakulttuuria, kun pohjoismaisella pronssikautisella alueella eteläisen Itämeren ja Pohjanmeren ympärillä olisi pitänyt olla 6 miljoonan asukkaan väestö.

Sjöfarare från medelhavsländerna nådde hit redan på 1200- talet f.K. Det visar Homeros’ skildring av phäakernas land: ”Det låg i södra delen av den Kimbriska halvön, vars hela västliga del senare avskalades genom fruktansvärda översvämningar”.

Under tidigare skeden hade det nuvarande av oss benämnda Skåne ett helt annat namn, liksom andra delar av Norden, vars äldsta beteckning var ”de stora djurens land”, vilket av fornegypterna för 3500 år sedan uppfattades såsom ”Haunebut”, av ett inhemskt sannolikt ”Ha(h)unnibua”.

De geografiska namnen Skåne och därav Skandinavien uppkom i antiken. Vid det nuvarande Skanör (Falsterbo) fanns ett av forntidens sjöfarare för sin farlighet berömt och fruktat sjöfågelsrev och väl också en sillfiskeplats: ”Skathin awjo”. De hellenistiska sjöfararna kallade därför öarna kring revet för de Skatinska, genom senare avskrivarfel de Skandiska öarna. Enligt Pytheas’ av Massilia numera rekonstruerade grundtext var den förnämnsta ön (såsom han uppfattade namnet) ”Dumna” (Skåne) mitt emot Cap Orkan, dvs. Arkona, medan andra öar var ”Bergos (Vergos)” – Bornholm osv.

Den av Pytheas under hans resa tidigast år 351, senast 322 f.K. efter befolkningens benämning namngivna ”Dumna” måste vara identiskt med ett Danumana. Enligt egypterna måste 1261- 51 f.K. på grund av naturkatastrofer ett par av de tre stora erövrarfolken bland ”nordhavsfolken” lämna sina hemländer ”vid nionde bågen”, bland de ”yttersta öarna i Sin Wur”, nämligen ”DNN” eller ”Dananan”. Dessa folk, ”danumanerna” bosatte sig i östra Medelhavet på nutidens Cypern, där de skapade en förnämlig kultur.

Mellan Danumana – Dananan – (Dan-)Dumna – Dana och det forniriska Danann, består ett markant språkligt, men uppenbarligen även geografiskt samband, synonymt för fyra skeden i dåtidens språkliga (här onomatologiska) utveckling. Fornirernas Danann låg i sydvästra Lochlan – Skandinavien.

Med ”Dana” får vi anknytning till danerna, vilka senast omkring år 200 e.K. från nordvästra Skåne, går över Öresund och erövrar de nuvarande danska öarna, som då hade en herulsk befolkning.

Ainakin viiden tuhannen vuoden ajan (kauan sen jälkeen, kun poronmetsästäjät siirtyivät maahan 12 000 vuotta sitten) on siis tapahtunut erilaisia muuttoliikkeitä, ja niiden myötä erilaiset kulttuurit ovat muokanneet ihmisten elämää Skånessa ja sen lähialueilla.

Viimeinen suuri katastrofi tapahtui vuosien 500 ja 400 eKr. välisenä aikana, mikä johtui osittain ilmaston heikkenemisestä ja siitä, että keltit tuhosivat tuolloin 2000 vuotta vanhan kauppakaupungin, nykyisen Wartin an der Oderin, jolloin kauppareitit tukkeutuivat ja etelä siirtyi kokonaan kelttiläisten valloittajien hallintaan, mikä aiheutti Itämeren alueelle hirvittäviä taloudellisia takaiskuja.

Tämä yhteiskunnalle, liike-elämälle ja väestölle kirjaimellisesti katastrofaalinen ajanjakso merkitsi aristokraattisen valtion tuhoa ja sen korvaamista paikallisella talonpoikaisyhteisöllä. Tämä vaikea ajanjakso kesti yli 400 vuotta ja synnytti primitiivisen, selviytymiseen tähtäävän talonpoikaisväestön, ja vasta nykyisen aikakauden alettua alkoi hidas elpyminen, joka muodostaa lähtökohdan myöhemmälle taloudelliselle, kulttuuriselle ja poliittiselle tilanteelle. Sen ensimmäinen konkreettinen tapahtuma oli tanskalaisten hajoaminen, mikä osoittaa, että uusi aikakausi johti ainakin Öresundissa jo ylikansoitukseen, mitattuna Länsi-Skånen elinmahdollisuuksilla 100-luvulla jKr.

Neljännen vuosisadan lopulla lännestä, Elben alajuoksulta alkaen, saapui hyökkäys, hadbardit, jotka valloittivat pohjoisen rannikkoalueet ja laaksot ja loivat aristokraattisen yhteiskunnan, joka oli organisoitu puhtaasti sotilaallisesti. Se iski voimakkaasti Etelä-Skandinaviaan, erityisesti Blekingeen, jonne hadbardit loivat oman valtakuntansa. Hadbardien henkilö- ja paikannimet sekä kieli ovat säilyneet pisimpään Norjassa Oslon alueelta länteen ja koko Norjan Vestlandissa, jossa on edelleen oma kieli ja kirjallisuus, mutta myös oma ihmistyyppinsä, sekä 50%:ssä, jonka juuret ovat Fornsachsian ja jonka mytologia on Eddan.

I Skåne var befolkningen alltför talrik för att påverkas av hadbarderna, men det är tydligt att ett socialt ombyte ägde rum ca 490-525. En helt ny härskande invandrad krigisk aristokrati grep makten med lokala furstar på sina storgårdar, som ofta präglar ortsnamnen på -hlevan, – levan,- lev, nu -löv och söder om floden Elbe ortnamnen på -leben.

Händelserna i Skåne och Skåneland fick en avgörande betydelse för den senare utvecklingen. Skjoldungasagan som börjar så poetiskt med gossebarnet Skjolds utsättande i en båt på havet och hur skeppet landar på Skånes väst- eller sydkust, döljer den hårda råa verkligheten av hadbardernas landgång, som skedde enligt urgammal hävd med att ett föremål fick flyta eller ett ombordvarande djur simma i land och det ansågs då vara en gudomlig viljas fingervisning. ”Skjold”, d.v.s. skölden, var alltså det föremål som fördes av vattnet iland vid den första landstigningen i Skåne. Hadbardernas storfurstes verkliga namn anges ej, men hans ätt benämndes ”Skjoldungaätten” och dess kungasäte var Leira i Skåne (jfr. Lerberget och Lerhamn, båda i Luggude härad. Leire på Själland bebyggdes först på 900-talet när Harald Gormssons daner erövrade Själlandsriket. Det är numera arkeologiskt övertygande bevisat).

Juuri 500-700-luvuilla syntyivät pohjoismaiset kansantarinat, esimerkiksi Hagbardista ja Signestä Blekingessä ja Starkodderista Skånessa jne.

Kuudennella vuosisadalla Skånessa (Vätteryd, Löderup) käytiin verisiä taisteluita, jotka johtuivat todennäköisesti Hadbardin ruhtinaiden ja heidän yläluokkansa välisestä tai niiden välisestä yhteenotosta. Nämä sotatapahtumat ovat arkeologisesti dokumentoitavissa pohjoisesta Mälardalenista etelän Tanskan saarille. Legendat kertovat muun muassa haarniska Ivar Vidfamnen lyhytikäisestä pohjoismaisesta imperiumista ja hänen nimettömän Mälarenin valtion valloituksestaan.

Seitsemännellä vuosisadalla syntyi suuria pohjoismaisia valtioita, ja legendat kertovat Ivar Vidfamnen pojanpojasta, suurkuningas Harald Hildetandista, joka palautti isoisänsä valtakunnan. Tiedämme tanskalaisten vallan ja vuodesta 730 alkaen heidän kuninkaidensa nimet.

Tanskalaisten ja saksien välisessä rauhansopimuksessa vuonna 811 esiintyi myös Skånen Asfred, mikä osoittaa, että Skåne kuului erillisenä kokonaisuutena Tanskan valtakuntaan. Skåne oli vielä ainakin pitkiä aikoja itsenäinen kuningaskunta Harald Strutin aikana vuosina 840-983, ja vuosina 960-983 se liitettiin uuteen Tanskaan. Tämä tulee vanhasta saksankielisestä termistä Thanamarka, joka tarkoittaa tanskalaisten rajamaata.

Skånesta tulivat noin vuonna 840 viikinkiryöstöretket, jotka johtivat vuonna 879 Normandian kuningaskunnan perustamiseen, ja vuonna 911 siitä tuli frankkien kuninkaan alainen herttuakunta.

1. vuosisata vuoteen 1658

Vikingatidens Skånevälde byggde på sjöfart och internationell handel. Blekinge var centrum för dess slavmarknad och ännu 1068 fanns där flera tusen trälar. Med ”kolonierna” Vinland, Normandie och de skånskbefolkade delarna av Danelagen i England intog Skåneland en av de viktigaste militära-politiska-ekonomiska positionerna i Norden och var efter ca 992 ett självständigt biland till Danmark. Särskilt värmeperioden under 1000-talet resulterade i en väldig nyodling och folkökning. Vikingafärderna avstannade 1042 och deltagandet i erövringståget mot England 1069/70 var en ren politisk aktion. Den misslyckades och slutade med ett fördrag med de normandiska stamfränderna, som redan 1066 gjort sig till herrar i England och väl behövde nordborna i Danelagen som bundsförvanter. År 1068 beskrivs Skåne som det danska rikets rikaste, skönaste och viktigaste del och med den talrikaste befolkningen, ett stort handelscentrum (Adam av Bremen).

Vain puoli vuosisataa myöhemmin Skånesta tuli kansainvälinen taloudellinen tekijä silakan kalastuksen ja Skånen silakkamarkkinoiden ansiosta. Vuosina 1043-1371 Skåne muodosti myös kuusi kertaa oman kuningaskunnan, ja juuri täällä syntyi vuonna 1332 ajatus pohjoismaisesta liitosta, jonka kuningatar Margareta hyväksyi vuonna 1387. Tämä johti vuosien 1397-1520 liittoon, jonka takana oli skanialainen aatelisto ja jota edusti tuolloin Pohjolan voimakkain suuraatelisto, skanialaiset akselipojat (Thott). Kreivin, joka oli aina kansanvallan symboli, tilalle tuli vuonna 1182 gelikare, kuninkaan henkilökohtainen edustaja, joka oli pelkkä valtion konstaapeli ja täysin riippuvainen kuninkaan tahdosta. Tanskan kielessä Gelikarenin nimi oli gaelkere. Hän oli Skånen yhdistyvien Skanian maiden valtiojohtaja, jolla oli ruhtinaskunnan arvonimi af Skåne (1200-luku), ja hän toimi vuosina 1170-1180 ja 1183-1383.

Internationellt vida viktigare var Kyrkans makt. Redan 1066 hade ordinatstiftet Lund sammanslagits med missionsstiftet Dalby, och 1103 blev Lund ärkebiskopssäte med ett ärkestift omfattande hela Skåneland. Det blev Nordens enda ärkebiskopsdöme med ärkebiskopen såsom andlig furste över icke bara städer och borgar, utan hela härader och över hela landskapet Borringholm, sachsarnas ”Bornholm”. Han blev snart påvens legat och Nordens metropolitan, primas över den norska och svenska kyrkan. Biskoparna över Örken (Orkney) – Hjaltlands (Shetlands)öarna, Färöarna, Island, Grönland, Estland blev hans suffraganer, vilka, liksom ärkebiskoparna av Nidaros och Uppsala, bringade honom sin hyllning i Lund. Så blev Lund och Skåne, som redan 1068 hade 300 kyrkor, dvs. lika många som hela det övriga Norden, Nordeuropas andliga och kulturella centrum 1066-1537. När svenskarna under krigståget 1452 utplundrade lärdomssätet Lund hade det sju kloster och tjugotre kyrkor samt oersättliga arkiv, bibliotek och konstskatter. I Dalby byggdes år 1060 Nordens enda medeltida kungaborg och Nordens första stenkyrka. Ärkebiskop Eskil grundade icke bara kloster, såsom 1144 det ryktbara Herrevad, utan lät mellan 1138 och 1161 uppföra två för Norden unika befästningar: Skefuingeborg på en ö i sjön med samma namn (nu Skeingesjön) uppe i nordost och Aosehus i senaste staden Aose (Åhus). Svartbrödraklostret i Aose, dominikanerordens högborg i Skåneland, blev ca 1250-1528 Nordens första högskola (ett berömt prästseminarium) och i Lund verkade 1425-1537 Nordens första akademi osv. osv. Urkunder och handskrifter skrevs redan på 1000-talet i Skåne.

Hänen armonsa Lundissa linnoitetulla Lundagårdillaan laskettiin todelliseksi kirkon ruhtinaaksi, joka oli tasavertainen pohjoismaisten kuninkaiden kanssa. Hyvin pian Skåne (jolla oli oma perustuslaki vuoteen 1536 asti ja oma maa-, kirkko- ja kaupunkilainsäädäntö) ja Lundin arkkipiispakunta liittoutuivat. Skandinavian valtio ja arkkipiispanistuin muodostivat yhdessä Skandinavian vahvimman hengellisen ja poliittisen vallan, ja Roskilden kuningaskunta pyrki pelaamaan Skandinavian kansaa ja kirkkoa poliittisesti toisiaan vastaan, jotta se ei joutuisi ylivoimaiseksi. Myös Skånen kirkollisen vallan ja Seelannin kuninkaallisen vallan välillä oli jatkuvaa kitkaa, joka johti usein avoimeen konfliktiin. Lukuisat keskiaikaiset kaupungit ja lukuisat markkinakaupungit muodostivat talouselämän perustan, ja ne olivat kirkollisten laitosten tavoin arkielämän, taiteen ja käsityön, kulttuurielämän ja sosiaalisten ryhmittymien keskuksia. Luostarit olivat oppimisen ja opetuksen keskuksia esimerkiksi koulunkäynnin, lääketieteen, puutarhanhoidon sekä lääkekasvien ja uusien maatalousmenetelmien tuntemuksen aloilla. Kaupunkien sairaskodit ja leprasairaalat olivat tärkeitä sosiaalisia instituutioita. Vuosisatojen kuluessa kaupunkeihin tuli kaikenlaisia uusia ammattilaisia Saksista, josta tulivat aikoinaan lähetyssaarnaajat, jotka syrjäyttivät kaikki anglosaksit. Laivaliikenne oli vilkasta. Hansaliitto oli hallitseva tekijä.

Lundista tuli erityisen suosittua kuninkaallista asutusta Lontoon mallin mukaisesti noin vuodesta 1020 alkaen, ja sen merkitys kasvoi jatkuvasti.

Suurmiesluokka oli rikas ja vaikutusvaltainen. Alempi aatelisto oli runsaslukuinen. Talonpojat olivat vapaita. Vuonna 1349 tapahtuneen diktaattikuoleman jälkeen tuli taloudellinen kriisi, jolloin sekä rahvaan että talonpoikien oli pakko myydä maansa magnaateille. Kriisi kesti 1400-luvulle asti.

Ett särskilt omnämnande fordrar Skånelagen vars normgivande edition nedskrevs 1202-1210. Man känner ej de exakta åren. ”Den raetta Skaanske Lagh, som ligger i S:t Lars kirke i Lund”. Den skånska landslagen inledes med sentensen: ”Haui that Skanunga ærliki mæn, toco vitar oræt aldrigh æn”. Detta konstaterande, att de fria männen i Skåneland aldrig tålt orätt i deras land, är det skånska folkets egentliga valspråk. Kyrkolagen gällde 1161-1685 och stadsrätten 1250- 1282.

Lukuisista Skånen lain käsikirjoituksista merkittävin on Codex Runicus, kuuluisa fornskåninkielinen riimukäsikirjoitus, joka on kirjoitettu noin vuosina 1250-1280 (nykyisin Kööpenhaminan yliopiston kirjastossa). Se on merkittävä myös siksi, että se sisältää vanhimman tällä hetkellä tunnetun, yli 700 vuotta vanhan skandinaavisen kansanlaulun ja vanhimman tunnetun skandinaavisen nuottikirjoituksen. Kansanlaulu alkaa:

Näin viime yönä unta silki ok aerlik paelista.

Tanskalaiset ovat tehneet melodiasta helposti Tanskan radion taukosignaalin. On sanomattakin selvää, ettei sillä ole mitään tekemistä nykyisen Tanskan kanssa. Sen pitäisi tietenkin olla Malmöradionin ja muiden skanialaisten radioasemien tunnusmelodia.

Toiseksi merkittävin Skånelagens-kopioista on Codex Scanius (nykyisin Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa), joka on painettu noin vuonna 1290.

1300-luvulta tunnetaan viisi ja 1400-luvulta kolmekymmentä käsikirjoitusta Skånelagenista, joka käännettiin tanskaksi vuonna 1505 ja ruotsiksi vuonna 1676.

Skanian läänien yleiseen lakiin liitettiin erityisiä liitteitä, kuten vuonna 1161 kirjoitettu Skanian kirkkolaki ja noin vuonna 1250 lisätty Skanian kaupunkilaki.

Skånen laki oli voimassa kaikissa Skånen maakunnissa vuoden 1683 loppuun asti, kirkkolaki vuoteen 1685 ja kaupunkilaki vuoteen 1682 asti. (Norjassa maakuntalait kumottiin jo vuonna 1276 ja Ruotsissa vuonna 1356, mutta Skånen maakuntien kouluissa lapsille ei nykyään opeteta heidän esi-isiensä omaa lakia, joka oli voimassa vielä vuonna 1683, vaan Ruotsin maakuntalakeja, jotka kumottiin yli 620 vuotta sitten.) He eivät myöskään opi mitään Skånen ja Skånen kansan todellisesta historiasta ja kansallisista pyrkimyksistä.).

Merkittäviä tapahtumia Skånessa kauden aikana

Eräät merkittävät ajanjaksot ja kohtalokkaat tapahtumat 1200-, 1300- ja 1600-luvuilla ansaitsevat tarkemman tarkastelun, sillä ne ovat vaikuttaneet ratkaisevasti Skåne-Landin autonomian historiaan.

1100-luvun lämmintä jaksoa seurasi uusi kylmä jakso. Tämä rasitti suuresti maataloutta, ihmisiä ja elävää luontoa. Kuninkaallinen valta pyrki tämän avulla poistamaan vapaan Skånen alueen ja luomaan riippuvaisemman poliittisen alueen. Hyökkäys Vendejä vastaan vuonna 1149 osoittaa kuninkaan harkittua toimintaa. Kuten aina, johtava laivasto koostui kolmesta itsenäisestä laivastosta. Nyt Dana-kuningas vaati, että skotit laskeutuvat ensin. Heti kun skanialainen armeija oli noussut maihin ja ryhtynyt taisteluun orjien kanssa, ensin lähti liikkeelle ensin Seelannin ja sitten Jyllannin laivasto. Skanskalaisten armeijan kaatuminen oli kauhea, ja monet alukset menetettiin. Muutamaa vuotta myöhemmin kuningas kulki väkisin Skånen läpi valloittaakseen Smålandin, kuten hän väitti. Yritys päättyi Värendissä täydelliseen tappioon. Perääntyvät armeijan jäänteet ryöstivät Skånen. Nyt toimenpide oli toteutettu. Kun kuningas palasi vuonna 1154 vahvan joukon kanssa puhumaan koko Skandinavian kattavaan kokoukseen Pyhän Kolmen korkeuden kokoontumispaikalla Arenlundassa, lähellä Arendalan kuninkaallista kotipaikkaa, hänet otettiin vihamielisesti vastaan. He eivät halunneet häntä Skånen kuninkaaksi. Talonpojat yrittivät tappaa hänet. Vain Skånen jaarlin väliintulo pelasti hänet. Nyt hän siirsi koko armeijan Skåneen, ryösti ja ryösteli ja tapatti jaarli Toke Signessön (jolla oli kuninkaallinen neito). Pian tämän jälkeen Sven Grate, joka oli asetettu Skånen kuninkaaksi vuonna 1157, tapettiin. (Jyllannilla ja Seelannilla oli omat kuninkaansa).

Levottomuudet Skånessa jatkuivat, ja kun kuningas Valdemar onnistui vuonna 1178 hankkiutumaan eroon Lundin valitusta arkkipiispasta ja saamaan sen sijaan nimitettäväkseen kasvattiveljensä, Roskilden seelantilaispiispa Absalonin, joka esiintyi Skånessa monarkian hallitsijana, Skånen väestö nousi kapinaan. Ulkomaalainen oli muun muassa vallannut Arendalan kuninkaallisen kotipaikan ja vaatinut ylimääräisiä veroja. Tanskan kuningas oli armeijansa kärjessä, ja vuosina 1180-1182 Skåne kävi Pohjoismaiden ensimmäistä avointa kansansotaa mannermaan ruhtinasta ja kuningasta vastaan.

Ruotsi tuki Skånen itsenäisyyssotaa, mutta maa ei kyennyt vastustamaan uutta aseistettua ratsuväkiarmeijaa, jonka kuningas oli tuonut kentälle mannermaisen mallin mukaan. Maaliskuussa 1182 Dysiebrossa käytiin ratkaiseva, verinen taistelu, joka päättyi kuninkaalliseen voittoon. Tämä taistelu muistettiin läpi keskiajan kohtalokkaana, kirotun Dysien taisteluna. Vuonna 1182 maan johtava magnaatti Aki Tubbasun kutsui koolle Ruotsissa asuneen Oluf Skrengin, josta tuli Skånen kuningas vuonna 1182. Hänen mukanaan oli ruotsalainen armeija. Valdemarin armeija kukistui, ja paha Absalon joutui pakenemaan maasta. Oluf Skreng kuoli jo vuonna 1183. Valdemarin oli pakko ottaa maa uudelleen haltuunsa, ja Absalon ystävineen palasi takaisin, nyt paljon hillitymmin.

Vuosien 1149-1182 tapahtumien tuloksena oli kansanvallan tappio, kuninkuuden ja kirkon voitto. Se osoitti, että Skåne ei voinut enää ratkaista poliittisia kysymyksiä sotilaallisesti, vaan oli tästä lähtien riippuvainen ulkopuolisesta tuesta. Ritarijoukko, raskaasti aseistettu ja panssaroitu ratsuväki, oli teknisesti ylivoimainen verrattuna talonpoikaispartioihin ja skandinaavisen aateliston rajoitettuun ratsuväkeen. Jälleen kerran ratkaisevaa oli Skånen riittämätön pinta-ala ja väestöpohja verrattuna Juutinrauman länsipuolisiin maihin. Aiemmin sillä oli ollut vähemmän väliä. Skånen alueelle oli 1300-luvun alussa ominaista ilmaston heikkeneminen ja jäätävän kylmät, pitkät talvet, jotka alkoivat Euroopassa 1300-luvun lopulla ja jatkuivat vuosikymmeniä uudella vuosisadalla. Sadonmenetykset, nälänhädän vuodet, väestön voimakas väheneminen ja karjan vakava häviäminen pakottivat maatalouden taantumaan. Tuhannet kylät Euroopassa rappeutuivat. Siihen mennessä, kun Dike Death saavutti Skånen vuonna 1349, väestö oli aliravittu, kuten kaikkialla muuallakin. Huono hygienia ja saastuneet kaivot yhdessä aiheuttivat ruttoon valtavasti uhreja. Ainakin 35% ja joissakin paikoissa 50-60% Euroopan väestöstä kuoli. Koko talousjärjestelmä ajautui sekasortoon. Verotulot eivät riittäneet kattamaan valtioiden menoja. Pohjoismaissa hallitus joutui ottamaan runsaasti lainaa ulkomailta. Hansaliitto hallitsi talouselämää. Rahakkaat saksalaiset aatelismiehet ostivat laajoja kartanoita eri puolilta Pohjoismaita.

Jo 1320-luvulla kuninkaan ja Lundin arkkipiispan välinen kamppailu kävi kohtalokkaaksi. Kirkon verovapautta laajennettiin sen laajoille alueille, jotka sijaitsivat pääasiassa arkkihiippakunnan alueella, ja sen täyttä toimivaltaa hengellisissä asioissa. Aatelisto itsenäistyi yhä enemmän ja rakensi linnoja tai linnoitettuja tiloja, mikä heikensi kuninkaan valtaa, varsinkin kun aateliston sotilaallisia velvoitteita vähennettiin huomattavasti. Vuonna 1322 kuninkaan viholliset Pohjois-Saksassa houkuttelivat Hallandin aateliset hyökkäämään Skåneen Knud Porsen johdolla. Tämä aiheutti suurta huolta koko Skånessa. Kuninkaallinen valta lakkautettiin vuonna 1327, ja talous oli tiukalla. Vuonna 1318 kuningas joutui panttaamaan koko Skånen alueen saksalaiselle kreiville Ludvig Albrektssonille 7000 markan edestä. Samana vuonna ruotsalainen tunkeutui maahan ja ryösti sen kostoksi kuningas Erikin tanskalaisen apuarmeijan ryöstöstä. Vuonna 1330 Tanska oli romahduksen partaalla. Holsteinin kreivi Gerhard sai Skånen pantiksi ja nimitti matalasaksalaisia linnapäälliköitä, jotka terrorisoivat maata. Vuonna 1332 skanialaisten kärsivällisyys kuitenkin loppui ja he kapinoivat. Linnat valloitettiin ja sytytettiin tuleen, holsteinilaiset ajettiin pois, ja Lundissa 300 heistä kaadettiin katedraalissa, jonne he olivat paenneet. Tanskan kuningaskunta lakkasi toimimasta.

Lundin kirkkoherra oli nyt Karl Erikssön Röde, suurmarssalin ja Skanian poika, joka hallitsi vuodesta 1325 kuolemaansa 1334 asti.

Vuonna 1332 arkkipiispa tarttui Skånen ruoriin ja löysi yhdessä aatelisten ja kirkon arvohenkilöiden kanssa ainoan poliittisen ratkaisun Skånen valtion ongelmiin, koska Tanskan kuningaskunta oli hajonnut ja kuninkaallinen valta puuttui Tanskasta, nimittäin Skånen perustuslain mukaisen kuninkaanvaalin, joka antoi oikeuden ottaa ja karkottaa kuningas. Oli vain yksi vaihtoehto: Ruotsi-Suomen ja Norjan (ja sen naapurimaiden) kuningas Magnus Eriksson (1316-1374).

Lundissa syntyi ajatus pohjoismaisesta liitosta vuonna 1332. Oli sanomattakin selvää, että uutta kuningasta ei kunnioitettu Lundin lähellä sijaitsevalla Lerbäcks Högillä. Hän oli vieras ruhtinas, ja koska hän oli jo kuningas, ihmisten oli matkustettava hänen luokseen. Siksi hän sai kuninkaallisen arvonimen Kalmarissa.

Varje territorium var under medeltiden endast bundet till landsherrens person, d.v.s. till landets furste. Även om han var herre över andra stater, hade dessa ingenting med varandra att göra. Magnus Eriksson hade alltså 1332 tre riken, men i Skåneland var hans makt en fiktion, så länge han ej behärskade de till greve Gerhard av Holstein förpantade kungliga slotten, t. ex. Helsingborg, som ju normalt var militärt, administrativt och fiskalt centrum i nordvästra Skåne. För att skaffa sig full suveränitet måste han uppta lån av stormännen i Sverige — Finland och på så sätt lösa ut greve Gerhard.

Genom överenskommelse trädde kung Magnus tillbaka för den danske kung Valdemar, som senare genom sin militära potential kunde landstiga i och med vapenmakt erövra Skåneland, som utsattes för flerårig terror. Först 1368 blev det skånska folket av med honom, och kung Albrekt av Sverige valdes till landsherre över landsherredömet Skåneland, såsom titeln lyder, men redan 1371 måste denne avstå makten till Valdemar, som dock avled 1375. År 1376 valdes Valdemars dotterson kung Olav Håkansson av Norge till Danmarks konung men avled 1387 på Helsingborgs slott. En vecka senare valdes modern, Margerethe Valdemarsdatter, på det allskånska landstinget till ”Danmarks fru och husbonde och rikets fullmäktiga förmyndare”. Hon bosatte sig i Skåne på Lindholmens slott och fick nu acceptera den skånska unionstanken, som segrade år 1397. Tio år senare var hon regent i alla de nordiska rikena. Hon bar aldrig titeln drottning.

Från 1332 till 1520 spelade Skåneland en central roll i den nordiska politiken. Unionsmakt och kyrkomakt hade sina säten i Skåne. Unionskungen Erik av Pommern ville göra sin nya stad, Landeskron — Landscrone till Nordens huvudstad, men K>t398benhavn förblev huvudstad.

Nästa gång Skåneland stod i Nordens blickpunkt var under kampen för böndernas och borgarnas kung, adelsmaktens dödsfiende, Kristian II, som överallt nackade stormän, inte bara i Stockholm. De skånska folkupproren 1525 och 1534 – 36 kunde bara nedslås med hjälp från den svenske Gustav I och med värvade tyska yrkesförband i Frederik I:s tjänst.

Vuonna 1536 tämä merkitsi Tanskassa kansanvallan ja maiden itsemääräämisoikeuden loppumista kuninkaanvaaleissa, Tanskassa uskonpuhdistusta, aateliston valtaa ja Ruotsi-Suomen osalta vuonna 1523 läänien kyvyn päättää kuninkaanvaaleista ja vuonna 1543 Smålandin ja muiden ruotsalaisten rahvaan vallanhalun loppumista. Kummassakin tapauksessa saksalaiset ammattijoukot murskasivat pohjoismaisen kansanvapauden tärkeimmät puolustajat. Skånessa näin tapahtui vuonna 1535, kun 11. toukokuuta tapahtui hirvittävä verilöyly Bunketofta Lundissa Landskronen pohjoispuolella, ja Smålannissa vuonna 1543, kun Hjorten-järven luona käytiin taistelu.

Pohjoismaisen provinsionalismin aikakausi oli ohi, mutta Tanskassa alueellinen asema saattoi jatkua yksinkertaistettuna mutta laillisesti taattuna vuoteen 1683 asti.

Skanian uskonpuhdistuksella on oma itsenäinen historiansa (1525-1537). Skånen kannalta vuodesta 1505 lähtien yhtäjaksoisesti jatkuneet hyökkäykset ja Tukholman korkeimmalta taholta vuodesta 1540 lähtien johdetut rajamurtoiskut merkitsivät varjostavaa vaaraa, joka Tanskan ja Ruotsin kuninkaallisen vallan kilpailutilanteen ja vuosien 1563-1720 sodan myötä muuttui ennennäkemättömäksi katastrofiksi kaikilla aloilla. Erityisesti vuosien 1643-45 sodan aikana tapahtunut järjetön ryöstely ja täydellinen tuho oli sanoinkuvaamaton.

Freden i Roskilde 1658 och i Köpenhamn 1660 blev vändpunkten. År 1658 fördes hela Skåneland över till det svenska väldet och detta bekräftades 1660 – endast Bornholm övergick till Danmark.

Skånen siirtyminen tanskalaisilta Ruotsin kuninkaan alaisuuteen merkitsi kaikkien tähänastisten perinteiden ja arvojen purkamista.

Skåne vuoden 1658 jälkeen

Den skånska nationaliteten är manifesterad 1332, 1368 och 1524. 1658-1660 får den sin bekräftelse genom Roskildefredens §9 och i Köpenhamnsfredens §13, som reglerar Skånelands fri- och rättigheter. I Köpenhamn 1660, §13, garanteras ”at alle såväl skånske som danske och norske Undersåthare”, skall hållas skadeslösa. Med detta erkände Danmark och Sverige folkrättsligt internationellt existensen av en skånsk nationalitet. Nationaliteten dokumenteras också på de senare skåneländska lantdagarna, då de skånska ständerna förnekar dansk nationalitet.

Jo Malmön konferenssissa vuonna 1524 hylättiin Ruotsin kuninkaan yritys saada Skånen suvereniteetti sillä nimenomaisella perustelulla, että Skåne ei ollut tanskalainen eikä ruotsalainen, vaan se oli kuulunut Tanskan valtakuntaan ikimuistoisista ajoista lähtien.

Skanian kansalaisuuden tunnustamisella ja tanskan kielen kieltämisellä olisi ennakoimattomia kielteisiä seurauksia kielikysymykseen, kulttuuriperinteeseen ja tulevaan koulutusjärjestelmään.

Euroopassa ja eurooppalaisella vallan alueella 1500-luvulta lähtien suvereniteettiin vastikään hankittua aluetta, jolla oli oma kansallisuus ja oikeusjärjestelmä, liittyi yleisen hallituksen aseman luomiseen kaikkine siihen liittyvine itsemääräämisoikeuksineen.

Skånen kenraalikuvernööri perustettiin 18. maaliskuuta 1658, kolme viikkoa 26. helmikuuta solmitun Roskilden rauhan jälkeen, ja vuosina 1658-1660 siihen kuuluivat kaikki Skånen maakunnat neljällä kuvernöörillä, kahdella läänin kuvernöörillä ja yhdellä maaherralla, mutta Kööpenhaminan rauhan jälkeen vuonna 1660 vain Skåne, Halland ja Blekinge neljällä kuvernöörillä ja kahdella läänin kuvernöörillä. Maan kuvernööristä tuli Ruotsin kuninkaan henkilökohtainen edustaja, kenraalikuvernööri, joka toimi siten kuninkaan sijaisena. Skånen kenraalikuvernööriä avustivat Malmössä sijaitseva Skånen parlamentti ja tarvittaessa myös valtiopäivät.

Under hela medeltiden samt 1500- och 1600-talen är det latinska Scania städse synonymt med Skåneland som under medeltiden bestod av Skåne, Lister, Blekinge, Söndrehalland, Norrehalland och Bornholm, från 1500-talet Skåne, Blekinge, Halland och Bornholm. År 1546 talar t.ex. Kristian III om ”vaart land Skaane” och menar då Skåne, Halland, Blekinge och Lister.

Ännu på J.B. Homanns karta från år 1710 heter det i huvudtiteln ”Nova tabula SCANIAE”, alltså Scania = Skåneland. Så dominerande var Skåne att de andra landskapen bara räknades såsom bihang intill 1719, då de skånska ständerna i stället talar om Skåneland i stället för latinets Scania och vill att Skåne och Blekinge skall utgöra ett guvernement.

Skånsk nationalitet nämnes ännu 1714 i dåtidens skånska borgar- och husägarlistor och 1721 begär ordf. i skånska kommissionen, att en skånsk adelsman skall inväljas i stället för en svensk, eftersom under 42 år ingen skånsk adelsman ”warit brukad i offentlige befattningar”.

Skanskalainen kansallisuus ja skandinaavinen kieli olivat itsestäänselvyys myös vuoden 1720 rauhan jälkeen ilman, että sitä erikseen mainittiin, sillä eri kansallisuuksien välillä ei ollut enää oikeudellista eroa, koska Skånen kuvernementti lakkautettiin vuonna 1719 ja valtakunta sai uuden yhtenäisen hallinnollisen jaon. Aiemmin Skånessa ja Skåelandissa oli neljä tunnustettua kansallisuutta: ruotsalainen, skanskalainen, saksalainen ja tanskalainen.

Det var en klar gräns mellan generalguvernementet eller officiellt den skånska staten och Sverige. 1684 års rannsakningskommission betecknar därför självfallet en person, bosatt i Småland, som boende ”utom landet”. Den officiella termen löd 1658-1683: ”desse nye utanför riket belägne provinser”, 1683-1693: ”ett utländskt men inrikes land”. Samma term gäller de facto själva Skåne 1693-1719. Vid alla resolutioner från högsta ort meddelades från Malmö uttryckligen om besluten enbart gällde den skånska staten eller också såsom det heter — ”som i Sverige”.

Ruotsin kuningaskunta ja Skånen kenraalikuvernementti olivat siis kaksi täysin erilaista valtiota, joilla oli eri kansallisuudet, kielet ja lait jne., mutta molemmat, kuten Suomen suuriruhtinaskunta (virallinen nimi vuodesta 1580 alkaen), olivat kuninkaan salaisen neuvoston alaisia. Maj:t, eli kuninkaan henkilö, ja kaikki näiden maiden asukkaat olivat kuninkaan alamaisia. Tuohon aikaan kansojen laki ja valtion laki olivat voimassa kaikkialla lännessä, ja kansallisuus- ja kieliongelmia oli kaikkialla.

Skånen oikeusjärjestelmän romahtaminen

Skånen laki oli Skånen laki ja Skånen kaupunkioikeus sekä Skånen kirkkolaki.

Vuonna 1682 kaupunkeihin tuli Ruotsin laki, ja 430 vuotta vanha skanialainen kaupunkilaki kumottiin 12. lokakuuta. Kaupungit hakivat muodollisesti Ruotsin lakia, ja ruotsalais- ja saksalaisvaltainen Landskrona johti sitä.

Kun papisto oli täysin alisteinen Ruotsin ultrareaktionääriselle valtionkirkolle, orjuuttaminen helpottui, ja 26. huhtikuuta 1683 500 vuotta vanha skandinaavinen kirkkolaki kumottiin ja korvattiin Ruotsin kirkkolailla. Täälläkin papiston parissa työskenteli pieni, erittäin tarmokas ruotsalainen klikki, jota Lundin hiippakunnan ruotsalainen piispa innoitti.

År 1683 upphävdes utan lantdagens hörande och utan medverkan av bönderna som utgjorde 99% av befolkningen den urgamla 1202-1210 kodifierade Skånelagen, ”Den Skånske Lov”, och med den alla danska rättskällor (närmast den betydligt modernare Christian IV:s Store Recess av år 1643). Helt kunde enväldets beslut ej genomföras. – Den skånska giftermåls-och ärvdabalken förblev gällande till 1690-talet.

Kaikkien näiden ja muiden toimien myötä Skandian valtion kansainvälisen oikeuden mukainen perusta käytännössä poistettiin.

Lopulta 23. joulukuuta 1693 Kaarle XI julisti Skånen yleisen hallituksen perustuslain kumotuksi. Vuonna 1680 Blekinge, jossa oli vastaperustettu laivastotukikohta, erotettiin Skånesta, jotta Skånen lakia ei sovellettaisi siellä, ja nyt erotettiin myös Halland, joka oli jo erotettu Lundin hiippakunnasta vuonna 1645, kun se oli pantattu Ruotsille 30 vuodeksi.

Jäljelle jäi Skånen päämaakunta, joka 9. toukokuuta 1719 asti muodosti Skånen kuvernementin kuvernöörin (valvojan) alaisuudessa ilman varakuninkaallista asemaa ja kaikkea sitä, mitä se merkitsi itsehallinnolle, joka oli olemassa vuosina 1658-1693. Kenraalikuvernööri Rutger v. Ascheberg oli ollut liian selvästi Skånen puolella.

Vid införandet av det svenska rikets nya författning 1719 upphävs alla tidigare beslut om guvernementsstatus. De skånska ständerna inlämnar en utförligt motiverad begäran till riksdagen att guvernementet Skåne genom sin särställning skall få bestå och anhåller om att även Blekinge skall ingå i guvernementet samt konstaterar att även om tre landshövdingedömen tidigare förekommit, så hade dock Skåne och Blekinge aldrig ”warit skilde ifrån hwarandra”.

Ruotsin hallitus jätti Skånen alueelliset pyrkimykset täysin huomiotta. Skåne Estatesin pyynnössä Skåne mainitaan nimenomaisesti 2 ja 5 §:ssä Skånen ohella.

Se, että Hallandia ei yhteisestä toivomuksesta huolimatta otettu mukaan kuvaan, johtui tuolloin vallinneesta kirkollisesta hiippakuntahallinnosta: vuonna 1645 köyhistä Hallandista ja Vikenistä (Bohuslän) oli muodostettu uusi hiippakunta, jonka piispanistuin oli Göteborg. Tätä hiippakuntarajaa ei voitu ylittää. Kaikkien Lundissa opiskelevien näiden alueiden ja Göteborgin kaupungin opiskelijoiden oli pakko kuulua niin sanottuun Göteborgin kansaan, joka oli puhdas kirjoituspöytärakenne. Näin ollen vuoden 1719 jälkeen ei ollut mitään mahdollisuutta koordinoida, saati yhdistää Skånen maakuntia keskenään.

Viranomaiset valvoivat kansalaisia tiukasti. Kaikkien ruotsalaisten pakkotoimien, erityisesti vuodesta 1680 alkaen, mutta myös vuoden 1719 jälkeen, ja kaikkien yritysten, joilla pyrittiin rauhanomaisin keinoin tyydyttämään viranomaisten toiveet, takana oli kätketty muulle Euroopalle tuntematon ankara yhtenäisyys- ja orjuuttamispolitiikka, jota virallisesti kutsuttiin nimellä yhtenäisyys ja jonka merkitys on selvä. Juuri tällaista valtiollista despotismia sovellettiin myöhemmin esimerkiksi Venäjällä vasta 1800-luvulla, ja sitä kutsuttiin tsaarin valtakunnassa kolminaisuudeksi, mutta se oli olemassa Ranskassa jo Ranskan vallankumouksen aikaan ja vakiintui kaikkialla: yksi valtio, yksi kansallisuus ja yksi kieli. Vasta vuoden 1945 jälkeen tämä vitsaus alkoi laantua, jolloin vähemmistöliikkeille ja nyt myös alueellisille liikkeille jäi tilaa. Itä-Euroopassa kansallinen sorto saavutti huippunsa 1800-luvun lopulla, ja se oli yksi kahdesta tärkeimmästä liikkeellepanevasta voimasta taistelussa tsaarivaltaa vastaan ja sen kukistamisessa.

Tämä lohikäärmeen siemen oli peräisin Ruotsista ja Kaarle XI:ltä, ja sen ensimmäinen havaittu alkuperä on vuodelta 1680. Skåne oli sen ensimmäinen uhri.

Hajoaminen

Det svenska riket blev stormakt först 1648 och var ytterst känsligt gentemot yttervärldens attityd. Icke minst gällde detta på det kulturella området, där Sverige var ett primitivt underutvecklat land. Redan det danska riket var såsom en urgammal erkänd kulturnation farligt och i än högre grad dess rikaste och betydelsefullaste del öster om Öresund. I en generalguvernörsrapport (1664) uppenbaras detta i all sin styrka då det heter: ”Vi ha vunnit en konungarike, men jag fruktar att vi ej förstå att handskas med det”. Sällan har ett konstaterande visat sig mera riktigt: på 60 år ruinerades och utplundrades Skåneland till oigenkännlighet.

Under Karl XI:s omyndighetstid etablerade oansvariga ämbetsmän och officerare en våldsregim, och ett rent skräckregemente fördes 1664-1686 av överallt inkvarterade svenska men till en början också tyska, finska och polska soldater. Så kom den stora olyckan, nämligen skånska kriget och motståndsrörelsen (militärt organiserad i friskyttekåren och i övrigt organiserad i form av enstaka bondeaktioner, våldshandlingar av skogstjuvar och den snabbt ökade skaran av hemlösa och utfattiga). Dessa skilda grupper kriminaliserades av den svenska regimen såsom ”snapphanar”, som är ett från lågtyskan hämtat begrepp som betydde bortsnablare i betydelsen ”tjuv”.

Tämä vastarintaliike sai Kaarle XI:n nopeasti muuttamaan suhtautumistaan Skåneen. Vaikka hän ei kyennyt toteuttamaan suunnitelmiaan koko väestön pakkosiirtämisestä Liivinmaalle ja Ingermanmaalle, jonne vuosina 1665-1708 kaikki sotapalvelukseen kutsutut Skånen maanmiehet (noin 35 000 miestä) pakkosiirrettiin, koko hänen persoonansa oli kapinassa Skånen maanmiesten majesteettisuhteen rikkomista vastaan, koska hän havaitsi vastarintaliikkeen, ja heti kun hänestä tuli hallitsija vuonna 1680, hän saattoi aloittaa Ruotsin suurvaltajärjestelmän toteuttamisen ja monarkian jatkosuunnitelman.

Landskrona som 1525 hade 2000 invånare och vid krigsutbrottet 1643 ca 1200 räknade 1720 endast 348 själar i en totalt krigsförstörd stad. Befolkningen enbart i Skåne sjönk mellan 1658 och 1718 från 180000 till 132800 eller med 26%; för hela Skåneland från 270000 till 213200 eller med 21%. Flyktingströmmen till Danmark 1658-1700 omfattade 15000 personer eller 8,5% av befolkningen 1658. Utskrivningen av krigsfolk 1600-1699 var ca 12000 man eller mellan 13 och 14% av den manliga befolkningen; totalt 1600-1713 ca 30000 man eller 33% av densamma. Samtliga tvångsförflyttades till Estland, Livland och Ingermanland, där de i rullorna alltid har nationalitetsbeteckningen ”Schone” eller ”Schonenländer”. I Karl XII:s krigsmakt utgjorde de 22000 man eller 36%. Vid Narva avgjorde de den svenska segern och i dagorder från Karl XII omnämnes dessa elittruppers tapperhet gång på gång.

Icke desto mindre behandlades de såsom ett främmande element, som skulle hållas nere. Så heter det 1678 i ett dekret om städernas styrelse i Skåneland, att ”infödda svenskar, men icke danska eller skånska män tillsättas”. Och 1693 säges om en person vid borgmästarval, att han bör väljas och ”dessutom är en svensk man från Kalmar”. År 1721 avvisas alla önskemål om en skånsk representant i Skånska kommissionen. Den skulle vara helsvensk.

I alla offentliga handlingar talar generalguvernörerna om ”den skånska nationen” och ”den skånska staten” till skillnad från Sverige och den svenska nationen. Besvärsskrivelser i all oändlighet från olika personer, områden, städer och stånd beklagar sig över intrång i den skånska nationens rättigheter, främst av svenskar, men i städerna också av tyskar. Både kungamakt och regering i Stockholm håller det starka lågtyska elementet om ryggen. Adeln, officerskåren och köpmännen var i huvudsak lågtyskar. De hade sina församlingar och kyrkor runt både i Skåneland och Sverige. Tyska kyrkobyggen får direkt bidrag av kungahuset både under 1600- och 1700-talen. Den svenska riksdagen beslöt emellertid 1747 att jämna Landskronas praktfulla, en gång av Erik av Pommern som domkyrka tänkta, S:t Johannis Baptista, med marken därför – som det officiellt heter – ”den låg i vägen för fästningens kanoner”. Förstörelsen var 1788 fullbordad och t.o.m. de hundratals gravstenarna slogs sönder och användes till de sedan 1714 oavbrutet pågående försvarsanläggningarna, för vilka också större delen av medeltidsstaden och halva antalet fastigheter föll offer, så att staden utgjorde en in på 1850-talet fullständigt utvecklingshämmad befästning. Det är otroligt att så ödesdigra ingrepp kunde ske i en stad mitt under en inre fredsperiod.

Kaikki nämä vuosina 1658-1720 Skånen arkistojen, kirjastojen, luostarijäänteiden ja linnojen tuhoiset toimet sekä kaikki hallituksen aloitteet tai suorat, väestölle langetetut vallanilmaisut (esim. 1683: Skånen laki, 1693: kenraalikuvernementti ja 1719: kuvernementin lakkauttaminen) eivät merkinneet muuta kuin vuosien 1658 ja 1660 kansainvälisten rauhansopimusten (mukaan lukien Lundin rauhansopimukset vuonna 1679) asteittaista kumoamista, joka oli enemmän tai vähemmän oikeudelliseen muotoon puettu. Tämän vuoksi Tanskan ehdoton vaikeneminen Frederiksborgin rauhansopimuksessa vuonna 1720 ja kaikissa myöhemmissä tanskalais-ruotsalaisissa diplomaattisissa neuvotteluissa vuosina 1720-1809 sekä Tanskan kuninkaiden suorissa yhteyksissä Skåneen vuosina 1743-1809 on sitäkin huomattavampaa. Toisaalta tanskalaiset olivat tyytyväisiä voidessaan mitata skanskalaisten suhtautumista Ruotsin hallitusvaltaan kulissien takana.

On ilmeistä, että tarvitaan oikeushistoriallista ja kansainvälisen oikeuden asiantuntijatutkimusta siitä, mitä Ruotsin interventiot (jotka Kaarle XI saneli kokonaan henkilökohtaisesti 1680-1697) merkitsivät. Vaikka tällainen tutkimus saattaa tällä hetkellä vaikuttaa puhtaasti historialliselta ja muodolliselta intressiltä, sen pitäisi toisaalta tarjota tosiasiallinen ja jopa oikeudellinen perusta kansainvälisessä oikeudessa kaikenlaiselle alueelliselle itsehallinnolle tai alueellisille pyrkimyksille. Tulevaisuuden täysin muuttuneessa kansainvälisessä tilanteessa siihen liittyvä historiallinen ja myös kulttuurinen tausta voi tarjota perustan alueelliselle itsehallinnolle.

Ruotsin aika

Kaikille vuoden 1720 rauhansopimuksen on täytynyt näyttäytyä Tanskan hyväksyntänä Ruotsin hallituksen toimille vuosina 1658-1719. Todellisuudessa tämä tarkoittaa Tanskan luopumista Skånen kysymyksestä.

Vuonna 1743 Skånesta tuli kuitenkin jälleen kerran tekijä Euroopan suuressa poliittisessa pelissä. Venäjä oli valloittanut koko Suomen Ruotsia vastaan käydyssä sodassa. Tanska ei nyt ollut Venäjän liittolainen.

Maaliskuun 19. päivänä 1743 Ruotsin talonpoikaisväki valitsi Tanskan kruununprinssi Frederikin Ruotsin kruunun seuraajaksi, mutta Venäjän uhkaukset saivat muut kartanot odottamaan, laaksonherrat marssivat Tukholmaan, mutta kärsivät tappion, ja seuraavana päivänä, kesäkuun 23. päivänä, kolme kartanoa nimittivät Adolf Fredrik Holstein-Gottorpin kruunun seuraajaksi. Tähän mennessä yleisesti vaikutusvaltainen Oluf Håkansson oli vetäytynyt ja luopunut kruununprinssi Fredrikin kannasta. Venäjän pelko ratkaisi vaalit.

Kristian VI oli erittäin järkyttynyt Tukholman kruununperijän valinnasta ja määräsi Tanskan armeijan laskeutumaan Skaniaan, mutta pystyi muuttamaan mielensä, kun otettiin huomioon sodan uhka sekä Ruotsin että Venäjän kanssa.

Nämä tapahtumat herättivät Skånen asukkaat sekä kolmessa maakunnassa että Tanskassa, ja Skånen kysymykseen alettiin harkita uutta ratkaisua. Siinä kaikki. Sen sijaan Holsteinin kysymyksestä tuli Tanskan ulkopolitiikan ongelma. Tanskan ja Venäjän liitto 1765 oli huono enne Ruotsin valtakunnalle, mutta Tanska, Norja ja Ruotsi-Suomi sekä Alankomaat solmivat 1780 puolueettomuusliiton Venäjän kanssa, josta ruotsalaiset erosivat 1788. 1794 pohjoismaiset valtakunnat solmivat puolueettomuusliiton, mutta kaikki oli epävakaata Euroopassa. 1808 Venäjä pakotti Tanskan sotaan Ruotsin kanssa.

Vuoden 1809 aselepo avasi Frederik VII:lle mahdollisuuden tulla Ruotsin kuninkaaksi, mutta hänen vastenmielisyytensä ruotsalaisia neuvottelijoita kohtaan teki tämän mahdottomaksi. Valinta osui sen sijaan Augustenborgin prinssi Carl Augustiin, joka valittiin Ruotsin kruunun seuraajaksi 18. heinäkuuta. Hän kuoli kuitenkin sydänvian vuoksi Kvidingen nummella Skånessa vuonna 1810, ja hänen veljensä, prinssi Fredrik Christian, nimitettiin kruunun seuraajaksi.

Talonpoikaiskapina Skånessa vuonna 1811 päätti aktiivisen skåneilaisen hallituksen vastaisen toiminnan ja siten myös ajanjakson 1720-1811. Vastarintaa voitiin tänä aikana osoittaa enemmän tai vähemmän avoimesti, mutta se ei koskaan ilmaissut skåneilaisen kansan syvimpiä tunteita erittäin ankaraa hallintoa vastaan, joka koko ajan tarkkaili epäluuloisesti kaikkea, mikä voitiin tulkita valtionvastaiseksi asenteeksi, ja jolla oli valtiokoneistossaan kaikki välineet vastarinnan vastustajien tuhoamiseksi sekä psyykkisesti että fyysisesti.

Euroopan uudelleenjärjestely vuonna 1815 loi uuden poliittisen kartan, mutta myös uuden taantumuksellisen hengen ja uuden valtiovallan holhouksen. Pohjoismaissa Suomi oli tullut Venäjän alaisuuteen vuonna 1809 ja Norja oli yhdistetty Ruotsin kanssa. Häviäjä oli Tanska.

Skånessa kulttuuriset ja historialliset näkökohdat herätettiin henkiin. Toiminnan tarve käännettiin ystävällisesti mutta innokkaasti kohti utopiaa. Lundissa syntyi vuonna 1829 akateeminen ja kansalaisskandinavismi, joka liittyi laajaan kansantajuiseen yhteenkuuluvuuden tunteeseen tanskalaisuutta ja tanskalaista kulttuuria kohtaan, jonka näkyvin ilmentymä oli uudenvuodenaattona 1837/38 Helsingborgin ja Helsingörin välisellä jäällä järjestetty veljesjuhla. Veljeily oli avoin mielenosoitus Karl XIV Johanin pahamaineista skandinavismia vastaan suunnattua kiertouhkaa vastaan vuonna 1837. Osallistumisesta Tanskan asialle vuosien 1848/49 ja 1864 sotien aikana tuli suuri kansanliike, johon osallistui monia skåneilaisia vapaaehtoisia, ja monet sadat schleswigiläiset tulivat pakolaisina eri puolille Skånea, jossa heidät otettiin vastaan kuin kadonneet ja löydetyt veljet.

Oskar I omaksui täysin skandinaavisuuden ja oleskeli toisinaan Skånessa, esimerkiksi kun Malmön aselepo allekirjoitettiin Tanskan ja Preussin välillä heinäkuussa 1848 hänen suojeluksessaan. Skånen herttua Kaarle XV lupasi Tanskalle vuonna 1863 liiton, jota hallitus vastusti jyrkästi. Hän harjoitti korostetusti skandinaavista politiikkaa ja oli läheisissä ystävyyssuhteissa Frederik VII:n kanssa. Hän vietti suurimman osan ajastaan Skånessa, ja hänen kansanperinteensä sekä iloinen ja terve elämä Bäckaskogissa tekivät hänestä erittäin suositun herttuakunnassaan.

1880-luvun lopulla ja 1890-luvun alussa poliittista elämää hallitsivat tariffikysymys ja protektionistien ja vapaakauppiaiden välinen taistelu.

Skånen kannalta viljatuotteiden hinnoittelu ja elintarviketuotteiden tullit olivat erittäin tärkeitä. Suuret kauppahuoneet Ystadista Helsingborgiin olivat riippuvaisia viljakaupan kannattavuudesta. Näin ollen Skånessa syntyi voimakas vapaakaupan vastustus.

Oli halukkuutta perustaa Skånen maanviljelijäpuolue, ja vuonna 1892 oli konkreettista kiinnostusta Skånen liberaalipuoluetta kohtaan. Tämän esti Oskar II:n asema. Hänelle valtakunta oli itsestään selvä kokonaisuus, ja hän oli protektionismin vannoutunut vastustaja. Skanialaisille eli monarkin näkökulmasta separatistisille poliittisille muodostelmille ei ollut tilaa.

Vuonna 1872 Matthias Weibull herättää henkiin keskiaikaisen Lundenin arkkipiispan lipun protestina ja Skånen aktivismin ilmauksena, josta tulee Skånen punakeltainen ristilippu. Siitä tulee suosittu porvarillisissa piireissä, erityisesti Lounais-Skånessa, ja sitä nostetaan usein 1920-luvulle asti.

1910- ja 20-luvuilla Suur-Ruotsin linja valtakunnassa saavuttaa huippunsa. Se osoittaa valtaansa pystyttämällä kuninkaallisia ja komentajapatsaita sekä muistokiviä Ruotsin voittojen kunniaksi eri puolille Skånea, ennen kaikkea Skåneen. Huipentuma saavutetaan vuonna 1926, kun Lundin taistelun 250-vuotispäivää juhlitaan. Kuninkaan läsnä ollessa järjestetään sotilasparaati ja laajamittaisia ruotsalaisia puheita, mutta niihin vastataan välittömästi suurella sosialidemokraattisella skåne-tanskalaisella joukkomielenosoituksella Lundin muistomerkillä, entisen Lerbäckin kukkulan jäänteiden päällä. Tämän yleisen ja skandinaavisen mielenosoituksen myötä sovinistinen ja militaristinen aalto murtuu Skånessa, vaikka siihen menisikin muutama vuosi. Yläluokassa ja osassa keskiluokkaa nämä laajamittaiset taantumukselliset ajatukset ovat kuitenkin edelleen olemassa. Tämä näkyy jo nyt Skånen päivälehdissä, lähinnä muissa kuin Skånen omistamissa sanomalehdissä.

År 1923 utkom en liten skrift: ”Det skånska problemet” författad av skaparen av den nya skånska katolicismen och ledaren för den romerskt-katolska kyrkan i Sverige, David Assarsson. Den väckte stort uppseende och bekämpades fanatiskt av alla storsvenskar och skånska anpasslingar. I själva verket var den en oskyldig erinran om vad skånsk historia före 1658 var, en vädjan till skånsk självbesinning och skånskt medvetande, kort sagt en akademisk betraktelse. Den fick stor betydelse för många människor i de skånska landskapen och gav faktiskt upphov till den 1937 stiftade ännu livaktiga kulturorganisationen Sällskapet Skånsk Samling (SSS), liksom för flera andra senare sammanslutningar t.ex. för skåneländsk historieforskning 1950.

Skånen paikka tulevaisuuden Euroopassa

Kahden suvereenin kuningaskunnan hallitukset allekirjoittivat rauhansopimukset Roskildessa 26. helmikuuta 1658 ja Kööpenhaminassa 26. toukokuuta 1660. Skåne ja Skånen kansa eivät olleet tuolloin kansainvälisen oikeuden vuoksi oikeudellisesti toimivaltaisia toimimaan sopimuksessa kolmantena osapuolena, mutta molemmissa sopimuksissa tunnustettiin Skånen kansan oikeudet ja vapaudet. Ruotsin kuninkaallisen vallan välittömästi 15. maaliskuuta 1658 solmitun rauhan jälkeen laatima yleinen hallitusmuodon perustuslaki oli Skånen kansallisuuden ja Skånen alueellisen itsehallinnon tai, kuten sitä kutsuttiin, Skånen valtion tosiasiallinen ja oikeudellinen tunnustaminen.

Se, että Tanskan kuningaskunta ei 26. syyskuuta 1679 päivätyssä rauhansopimuksessa kumoa kaikkia tai osaa vuosina 1658 ja 1660 tehdyistä sopimuksista, vahvistaa ainoastaan aiemmat sopimukset.

Fredriksborgin rauhansopimus 3. heinäkuuta 1720 ohittaa vuosien 1658 ja 1660 tosiasialliset sopimukset, jotka Ruotsin itsevaltius vuosina 1680-1719 kumosi, mutta ei myöskään anna näille toimille oikeudellista toimivaltaa eikä varsinkaan tunnusta näitä toimenpiteitä.

För det skånska folket och för det historiska till 1693 städse regionalt styrda Skåneland med dess intill 1683 bestående Skånelag kan sålunda den av det svenska enväldet påtvingade politiken icke vara annat än ett ensidigt upphävande av fredsfördragen 1658 och 1660, som avslötos över huvudet på Skåneland och dess folk. Ännu 1710 redovisar svenska kartor enhetsbeteckningen Skåneland eller Scania. Även det har utan orsak avskaffats och Skåneland har utan vidare geografiskt inlemmats i ”Götaland”, vartill det ju aldrig någonsin hört.

Tämä on tapahtunut samaan aikaan, kun Ruotsi on sitoutunut näkyvästi ja voimakkaasti kaikenlaisiin kansallisiin vapautumisprosesseihin ja demokraattisiin vähemmistöilmaisuihin kaikkialla maailmassa. Valtakunnassa on vallinnut jäätävä hiljaisuus.

Tällainen menettely riistää Ruotsin viranomaisilta kaiken oikeuden esiintyä maailman silmissä todellisen demokratian edustajana ja kaikenlaisen alueellisen sorron vastustajana.

Alueellinen työ on aloitettava siten, että alueelliset sidosryhmät kokoontuvat yhteen ja ilmaisevat toiveensa. Vain jos kansanliike voidaan luoda, alueelliset vaatimukset voidaan ottaa huomioon, mutta tämä ei tarkoita sitä, että keskushallinto myöntää jollekin alueelle alueelliset oikeudet. Niistä on taisteltava, ehkä yhdessä muiden alueiden eturyhmien kanssa. Tämä on nähtävissä esimerkiksi Belgian, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Espanjan kehityksestä. Mutta niitä voidaan myös vastustaa vallanhalusta huolimatta, kuten Ranskassa. Friisiläisten taistelu Alankomaissa, Saksassa ja Tanskassa ei voi koskaan johtaa yhtenäiseen alueeseen niin kauan kuin nykyiset niin sanotut valtiorajat säilyvät, vaan ihmiset työskentelevät yhteisten etujensa puolesta kulloisessakin valtiossa. Nykyään Baltian maiden taistelu on erityisen ajankohtainen.

Skånen aluepoliittisen liikkeen kannalta on tärkeää aloittaa Skånesta ja pitää sitä ensisijaisena tavoitteena. Jos Blekingen, Hallandin ja Bornholmin alueellisesti kiinnostuneisiin ryhmiin voidaan saada yhteys, on tärkeää, että yhteistyö aloitetaan. Lisäksi pyritään yhteistyöhön muiden Ruotsin valtakunnassa toimivien ryhmien kanssa ja vasta sen jälkeen kaikkien pohjoismaisten ja eurooppalaisten alueellisten liikkeiden kanssa sovittamalla keskinäinen tiedotus tapauskohtaisesti.

Minkä tahansa alueellisen toiminnan elinehtoina ovat ja pysyvät objektiivisuus, järki ja maltillisuus sekä se, että lähdetään liikkeelle yksinomaan nykyisistä tilanteista ja pysytään todellisuuden ja mahdollisuuksien puitteissa kussakin yksittäisessä tilanteessa.

On tärkeää työskennellä kulttuuripolitiikan ja kulttuurilaitosten puolesta ja ennen kaikkea sen puolesta, että alueen väestöllä on oikeus päättää omassa talossaan. Aloitteiden luonne ja laajuus on määriteltävä kulloisenkin päivän tilanteen mukaan.

Alueliike, vaikka se toimisikin nykyhetkessä ja tulevaisuutta ajatellen kuinka raittiisti ja objektiivisesti tahansa, ei saa koskaan unohtaa erityistehtäväänsä, nimittäin sitä, että sen, mitä rakennetaan, on nojattava alueen historialliselle perustalle. Tietyt erityiset historialliset olosuhteet ovat aina yhteinen tekijä: kansa ilman historiallista tietoisuutta on kuin ruumis ilman sielua. Sillä ei ole identiteettiä. Näin ollen Skånen ja skånelaisten ei pidä koskaan unohtaa, että Ruotsin kuninkaallisen itsevaltiuden toimet Skånen muinaisia, sopimuksella taattuja oikeuksia ja vapauksia vastaan vuosina 1680-1719 olivat kansainvälisen oikeuden mukaan laittomia.

Tilaa YouTube:


Jos arvostat Allmogens itsenäistä työtä kuvaamaan hienoa ruotsalaista historiaa ja pohjoismaista kulttuuria, ja olet tervetullut ostamaan jotain mukavaa kaupasta tai tukemaan meitä vapaaehtoisella lahjoituksella. Kiitos etukäteen!

Tuki Allmogens Swishin kautta: 123 258 97 29
Tuki Allmogens genom att liity
Tuki Allmogens testamentissasi

Suosittuja vanhoja tekstejä

Kuullaanko meitä sunnuntaina?

Saat joka sunnuntaiaamu uutiskirjeen, joka sisältää viikon artikkelit Ruotsin historiasta ja pohjoismaisesta kulttuurista. Maksutta!

Täydellistä! Tarkista postilaatikkosi ja vahvista rekisteröitymisesi, niin olet valmis!