Pääsiäinen

Vuosittaisen kilvanajon suuret käännekohdat ovat merkinneet ihmiskunnalle kuoleman ja elämän välisen ikuisen kaksintaistelun rytmiä. He eivät ole vain seuranneet ja tarkkailleet auringon ja pimeyden, lämmön ja kylmyyden vuorottelevia voittoja, vaan he ovat tunteneet olevansa itse näytelmän toimijoita. Keskitalven ja juhannuksen, kevään ja kylvön sekä syksyn ja sadonkorjuun juhlat ovat ilmaisseet sen yhteenkuuluvuuden, jota maaäidin lapset tuntevat elämän kanssa, joka nousee hänen kohdustaan ja, kun se katoaa, hakeutuu sinne uudelleen. Ihmiset eivät istuneet lehtereillä katsomassa näytelmää; he olivat ja tunsivat olevansa kohtalokkaasti sidoksissa siihen, mikä ajoitti ikuisen kiertokulun.

Jo varhain he kuvasivat dramaattisesti luonnonvoimien välistä taistelua, johon he osallistuivat. He kuvittelivat, että tällä tavoin he voisivat vaihtaa roolinsa näiden voimien leikkikaluna määräävän hallitsijan rooliin. Kun he ilmestyivät elämän ja kuoleman kuvina, he tarttuivat niihin ja pystyivät antamaan painilleen haluamansa lopputuloksen. Ne eivät edustaneet vaan ruumiillistivat lämmittävää ja elämää antavaa voimaa tai laaksomaisen olemassaolon maan uumenissa. Puhutut sanat eivät kuvailleet, vaan panivat liikkeelle voimat, joista puhuttiin. Kun aina aktiivinen runollinen mielikuvitus tarttui näihin kepposiin, esitys muotoutui historialliseksi tapahtumaksi. Olipa kerran kuninkaan poika, jonka hullu villisika repi kuoliaaksi, haudattuna ja haudattuna, kunnes naisten kyyneleet nostivat hänet taas mustasta suosta. Tapahtuman muistoksi sanottiin, että tapahtunutta on siitä lähtien kuvattu dramaattisesti.

Kristinuskossa draaman jännite kasvoi. Se oli elävän Jumalan ainokainen Poika, joka tapettiin, joka kärsi rikollisen häpeällisen kuoleman ja joka kahden päivän jälkeen, kun hän oli ollut Haadeksen hämärissä saleissa, palasi maan päälle ja lopulta nousi taivaan saloihin. Vahvempia kontrasteja ei voisi tehdä, kiihkeämpää ei voisi olla draaman vuorottelu. Pääsiäisenä muistettiin tätä tapahtumaa, joka oli ratkaiseva koko Jumalan luomistyölle. Kevätjuhla nostettiin korkeammalle tasolle muuttamatta sen olemusta. Vanhat jouset värähtelivät edelleen pitkäperjantain synkän tunnelman ja pääsiäisen ilosanoman myötä. Luonnon uudelleen heräämisestä, kukkien versomisesta maasta, tuli symboli historian tapahtumalle, joka oli lunastanut rodun kuoleman ja synnin väkivallasta. Luonto ja pelastusmystiikka kietoutuivat yhteen.

Nyt tapahtuma on haalistunut järjestyksessään luonnon kulun kuvaksi. Mutta auringon ja lämmön herättämän kasvillisuuden takana on myös muiden hyvien voimien jatkuva uudestisyntyminen, jonka kaikki näkevät. Ihmisen tarve projisoida ulkoinen ja konkreettinen ideoiden ja ajatusten maailmaan on ikuisesti sietämätön. Eikö se olekin pohjimmiltaan totta? Eikö olemassaolomme ole yksi ja yhtenäinen? Elämää antavat voimat liittyvät toisiinsa, korkein hengellinen on sama kuin luonnon elämää antava voima, jota tarkastellaan vain eri näkökulmasta kuin sitä, jossa se esiintyy toisessa ja hieman karkeammassa muodossaan. Pakkanen ja lumi voivat karkottaa elinvoiman. Hyvät ajatukset ja hyvät aikomukset sekä voima toteuttaa niitä toiminnassa kuihtuvat ja kuolevat joskus hyisessä pakkasessa. Kumpaakaan ei voi tuhota pysyvästi. Ihmisistä tulee fyysisesti ja henkisesti vastenmielisiä, haisevia ja ilkeitä niille, jotka katsovat heitä kylmin ja kirkkain silmin. He ovat avuttomia, kurjia olentoja, jotka nyyhkyttävät pelossaan pimeyttä ympärillään ja kaipaavat valoa niille, jotka katsovat heitä lämpimin silmin. Ne liukuvat ohi kuin varjot yön myrskyissä, äärettömiä, elottomia, tyhjästä tulevia ja tyhjyyteen katoavia. Heidän surunsa ja tuskansa, heidän unelmansa ja tahtonsa hajaantuvat jälkiä jättämättä avaruuteen. Silti heidän hyviä aikomuksiaan tai kauniita ajatuksiaan ei tuhota. Ne ovat ohikiitävämpiä kuin tuulenvire, pysyvämpiä kuin mikään, mikä mielestämme vaikuttaa kaikista kiinteistä aineista kiinteimmältä. Ne nousevat jälleen yhtä varmasti kuin aurinko palaa ja kasvit nousevat sammaleesta talven horroksen jälkeen.

Ihmisten maailmasta voi tulla autio, talvinen ja kuollut. Sen luovat voimat saavat kuitenkin aina ajan mittaan hallinnan takaisin. Kuoleman ja elämän, pimeyden ja valon, kasvun ja kuihtumisen välinen vuorottelu ei lopu koskaan. Kaikki elävät olennot on tuomittu kuolemaan. Kuollut nousee jälleen. Rappeutuneiden yksilöiden kautta perheen elämä jatkuu; yksilöiden ajatusten ja tahdon kautta perheen sielu kulkee kohti vielä näkemättömiä näköaloja. Elämän ydin on ikuinen rytmi.

Tilaa YouTube:

Jos arvostat Allmogens itsenäistä työtä kuvaamaan hienoa ruotsalaista historiaa ja pohjoismaista kulttuuria, ja olet tervetullut ostamaan jotain mukavaa kaupasta tai tukemaan meitä vapaaehtoisella lahjoituksella. Kiitos etukäteen!

Tuki Allmogens Swishin kautta: 123 258 97 29
Tuki Allmogens genom att liity
Tuki Allmogens testamentissasi