Kaksi tarinaa Ruotsista

Yhtäältä meillä on tarina modernin Ruotsin synnystä Kustaa Vaasasta lähtien, luterilainen yhtenäisyysideologia uskonpuhdistuksen jälkeen ja pyrkimys kansojen yhteisöön, joka perustuu kansallisvaltioon, monarkiaan ja myöhemmin parlamentaariseen demokratiaan. Toisaalta meillä on vanhempi historia, joka liittyy taisteluun ulosottomiehiä vastaan, Engelbrekt Engelbrektssonin tarina, Nils Dacken johtamat talonpoikaiskapinat, pyrkimys alueelliseen itsemääräämisoikeuteen, suoran demokratian paikalliset muodot sukkentingin ja vapaan talonpoikaisliikkeen Nordenin kautta.

Ensimmäinen kertomus Ruotsista on kertomus yhtenäisvaltiosta ja Ruotsin keskusvallan vahvistumisesta. Tämä yhdistetään toisinaan meille ominaiseen konsensuskulttuuriin, poliittiseen konformismiin ja modernin valtion rakentamiseen 1900-luvulla, jota edustivat Per Albin Hanssonin, Tage Erlanderin ja Olof Palmen kaltaiset värikkäät poliittiset johtajat. Tähän historiaan kohdistui 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla myös voimakas annos kansallisromantiikkaa ja erilaisia yrityksiä perustella poliittisen vallan keskittämistä seurakunnista ja maakunnista pääkaupunki Tukholmaan. Yhtenäisvaltio ja yhtenäisideologia kulkevat myös rinnakkain 1800-luvun maareformin, 1900-luvun kuntauudistuksen ja nyky-Ruotsin tarinan kanssa. Tämän ideologian Rudolf Kjellén pyrki vangitsemaan Folkhem-ajatuksella.

Ruotsin toinen tarina on kehittynyt pitkälti Vilhelm Mobergin kuvausten ansiosta, jotka kertovat tavallisen kansan sosiaalisista oloista, siitä, miten ruotsalaiset talonpojat vastustivat keskusvaltoja ja miten paikallistason talonpojat solmivat seurakuntarauhan sen sijaan, että he olisivat kruunun käskystä tarttuneet aseisiin naapureitaan vastaan. Se on tarina siitä, miten Ruotsin ja Pohjoismaiden vanhempi tapa ei ole yhdistävä ideologia eikä vahva kansallisvaltio, vaan päinvastoin perustuu taisteluun vapauden ja köyhien rahvaan oikeuksien puolesta, jotka koskevat maata ja yksityisomaisuutta. Se on myös tarina ankarista sosiaalisista oloista, köyhyydestä ja nälästä. Näemme jälkiä tästä historiasta Engelbrektin kronikassa:

Aarteilla, jotka ylittävät heidän kykynsä
Ja päivätyöpalvelut hevosilla ja vaunuilla
Hän ei koskaan kyllästynyt lyömään ja hirttämään heitä:
Jos he epäonnistuivat, hän antoi heidän roikkua savustamossa -
Ja panttasi maatilan kaikesta löytämästään.
Jos traktorit eivät olleet silloin voisi tapahtua,
Että naiset olivat kireitä onttoja,
Mutta raskaana oleva oli niin väsynyt,
Että lapsi tuli maailmaan kuolleena

Engelbrektin kronikasta voimme lukea Ruotsin vanhimman historian läpäisevän vapaamielisen linjan, joka ilmenee vastarintana raskaita veroja ja yhteisomaisuuden hyväksikäyttöä vastaan. Tämä vapaamielinen suuntaus löytyy myös Ruotsin vanhoista maakuntalaeista, ja se on luultavasti sitäkin vanhempi, sillä se juontaa juurensa vanhaan norjalaiseen tapaan.

Kustaa Vaasan voitettua Nils Dacken näemme, miten Ruotsin valtion yhtenäisyysideologia voittaa. Valtio ja poliittinen keskusjohtoisuus voittavat. Näyttää myös siltä, että meidän aikanamme on säilynyt usko valtioon ja poliittisen vallan yhdistävään tehtävään yhteiskunnassa. Sisällöstä riippumatta monarkia ja luterilaisuus eivät ole säilyneet alkuperäisessä muodossaan (monarkiastamme on tullut voimaton symboli, ja Luther on korvattu SvK:ssa eräänlaisella yleisellä uushengellisyydellä), vaan poliittisella konformismilla. Luultavasti juuri tämä perintö selittää sen, miksi ruotsalaisista on 1900-luvun jälkipuoliskolla tullut yhä alttiimpia radikaaleille kulttuuripoliittisille ajatuksille ja normeille, joita poliittinen ylivalta on omaksunut erityisesti 1970-luvun jälkeen.

Sosiaalidemokraattisen kansankodin yhtenäisyyden ja 40 vuotta jatkuneen sosialidemokraattisen hallituksen katkeamattomuuden vuoksi 1900-luvulla voimme myös nähdä, miten Ruotsissa kehittyy samalla ajanjaksolla eräänlainen omakuva, joka perustuu tarinaan siitä, että meillä Ruotsissa on edistyksellinen terveydenhuolto, koulu ja hoito. Sosiaaliturvajärjestelmämme on nykyaikaisin. Muiden maiden edistyksellisten poliitikkojen sanotaan pitävän Ruotsia esikuvana. Vaikka sana nationalismi yhdistetään oikeistolaiseen aatteeseen, on vaikea olla näkemättä uskoa edistyksellisimpään maahan kansallismielisyyden ja yhtenäisyyden ilmentymänä tietynlaisen Ruotsi-kuvauksen ympärillä, jossa vanhoja perinteitä halutaan mielellään väheksyä, jos se edistää mielikuvaa Ruotsista luvattuna edistyksen ja kansainvälisen solidaarisuuden kotimaana.

Yhtenäisyyden ideologiasta tuli näin ollen jotain erityistä sosialidemokratian 1900-luvulla, ja tämän Ruotsi-kuvauksen vaikutukset selittävät Ruotsin yhteiskunnassa tapahtuneiden suurten muutosten hyväksymisen, vaikka tietysti yhä harvemmat arvostavat samojen muutosten vaikutuksia.

Lisäksi on oikein kuvailla sosialidemokraattien Ruotsissa rakentamaa valtion ja yhteiskunnan mallia ei-liberaaliksi, koska siinä oletetaan, että useimmat asiat pitäisi kieltää alusta alkaen, mutta sallia vasta hakemuksen hyväksymisen jälkeen. Sinun on saatava lupa ajokortin hankkimiseen, nimen vaihtamiseen, talon rakentamiseen, maatilan perustamiseen, koulun perustamiseen, hoitotyöhön, yrityksen perustamiseen, alkoholin myyntiin ja niin edelleen.

Näin ollen rakennettiin yksi suuri hallintokoneisto hallinnoimaan hyvinvointivaltiota ja toinen hallinnoimaan sitä, mitä voitaisiin kutsua "myönnytysvaltioksi". Tämä maksaa rahaa. Näin ollen mielikuvitusta ei puuttunut siitä, millä tavoin valtio voisi kantaa veroja.

Hyvinvointivaltiolla on myös korkea asema Ruotsin poliittisessa keskustelussa. Se tunnetaan muissa maissa, ja se on monien henkilöiden kannustin asettua Ruotsiin. Yhdistettynä avoimuuden humanistisiin ihanteisiin tästä on tullut myös totta.

Jos hyvinvointivaltion nationalismi oli yhtenäisyyden ideologian perusta, 1970-luvun jälkeen se sai myös radikaalin kulttuurisen ylärakenteen. Tämä kulttuuriradikalismi ei ollut vain Ruotsissa, vaan se ilmeni useimmissa länsimaissa vuoden 1968 opiskelijakapinoiden yhteydessä.

Kulttuuriradikalismissa kyseisenä aikana oli kyse sekä luokkataistelusta että seksuaalisesta vapautumisesta, sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta, taistelusta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta sekä uusista ideoista ja tutkimusaloista akateemisissa instituutioissa. Se vaihteli maolaisuudesta ja marxismi-leninismistä kriittiseen teoriaan ja postmodernien lähestymistapojen alkuihin. Ruotsalainen yhtenäisyysideologia omaksui joitakin näistä ajatuksista ja hylkäsi toisia. Nykyaikaista Ruotsia koskeva kertomus yhdistettiin radikaaleihin kulttuurisiin ja myöhemmin postmoderneihin vasemmistolaisiin ajatuksiin.

Nykyään uskallan väittää, että yhtenäisyyden ideologia on johtanut jälkiliberaaliin yhteiskuntaan, jossa radikaalit kulttuuriset visiot ovat muuttuneet yhä enemmän orwellilaisiksi poikkeusvaltioiksi, joissa postmoderneja vasemmistolaisia ajatuksia ja normeja käytetään auktoritatiivisesti yksilöllisten erojen tukahduttamiseen ja klassisten liberaalien vapauden käsitteiden torjumiseen. Demokratiaa ei myöskään enää käytetä kansalaisten arvojen ja mielipiteiden vangitsemiseen ja kuuntelemiseen, vaan päinvastoin niiden kurittamiseen ja muuttamiseen ennalta määrättyjen normien, mielipiteiden ja ajattelumallien mukaisesti. Keskustelu ja vallankäyttö niin sanotusti sulautuvat yhteen. Sillä mitä on sosiaalinen suunnittelu yhdessä radikaalien kulttuuristen ja postmodernien ajatusten kanssa, jos ei diskurssin ja vallankäytön yhdistämistä kulttuurissa, jossa ei ole muita erottelukeinoja kuin valta itse, jotta teoriat ja mielipiteet voitaisiin erottaa toisistaan? Nykyisessä relativistisessa kulttuurissa ei kuitenkaan enää ole kyse oikeasta ja väärästä, vaan tunteiden, assosiaatioiden ja asenteiden puhtauden vaatimuksesta. Se, mikä vuonna 1968 oli vasemmistolaisen älymystön vähemmistön ajatuksia, on nykyään odotettu ajattelutapa ja asenne julkisessa mediassa, yliopistoissa ja politiikassa. Postmodernismista on tullut institutionalisoitua ja sen valta rakenteellista.

Tästä huolimatta Ruotsin toinen tarina ei ole suinkaan ohi. Vastarinta hallituksen almuja, palkkatyön korkeita veroja ja jopa halu itsemääräämisoikeuteen ja riippumattomuuteen sekä valtiosta että ylikansallisuudesta on säilynyt. Lisäksi yhä useammat ihmiset näyttävät kyseenalaistavan valtion ideologian yksikkönä, ja esimerkiksi vapauden ja perheen vaihtoehtoiset lähestymistavat hyväksytään ja suvaitaan entistä paremmin. Tätä taustaa vasten tarvitaan vakavaa konservatiivista keskustelua.

Nykyään kyse ei ole vain vapaudesta ja veroista, vaan jostain perustavanlaatuisemmasta, kuten oikeudesta olla se, mitä olet maailmassa, oikeudesta omaan perintöön, maisemaan, uskoon ja pitkiin muistoihin.

Tilaa YouTube:

Jos arvostat Allmogens itsenäistä työtä kuvaamaan hienoa ruotsalaista historiaa ja pohjoismaista kulttuuria, ja olet tervetullut ostamaan jotain mukavaa kaupasta tai tukemaan meitä vapaaehtoisella lahjoituksella. Kiitos etukäteen!

Tuki Allmogens Swishin kautta: 123 258 97 29
Tuki Allmogens genom att liity
Tuki Allmogens testamentissasi