Kolme ruotsalaista taideteosta, joilla on erityinen historia

Midwinterblot Carl Larsson

Carl Larsson (1853-1919) on yksi Ruotsin rakastetuimmista kansallisromanttisista taiteilijoista, ja häntä pidetään maan johtavana akvarellistina. Hän on tullut tunnetuksi ennen kaikkea perhe-elämän kuvaajana, jonka idylliset motiivit ovat peräisin värikkäästä kodista Taalainmaalla. Carl Larssonin elämän loppupuolta hallitsi kuitenkin aivan toisenlainen maalaus: yli 87 neliömetrin kokoinen Midwinter Blot. 

Midvinterblot on yksi Ruotsin taidehistorian kiistanalaisimmista teoksista. Pitkään jatkunut kiista maalauksen ympärillä alkoi, kun Kansallismuseon seinämaalauksia käsittelevä lautakunta julisti kilpailun museon porraskäytävän koristelemiseksi. Tulos kuitenkin viivästyi, sillä ensimmäisen hakukierroksen osallistujat hylättiin, ja kilpailu uusittiin. Sen jälkeen seurasi useita vuosia kestänyt keskustelu ja komplikaatioita, ja asia nostettiin esille jopa hallitustasolla. Lopulta oli selvää, että Carl Larsson toteuttaisi toimeksiannon, mutta kiistat motiivien valinnasta eivät loppuneet. Carl Larsson vaati ylempään portaikkoon vanhan norjalaisen motiivin, johon liittyy pakanallinen uhrausseremonia, jossa ruotsalaisten kuningas Domalde riisuutui Uppsalan temppelin ulkopuolella valmistautuakseen uhrattavaksi jumalille vuosien nälänhädän jälkeen.

Monet pitivät kuvan sisältöä epäsivistyneisyyden huipentumana, ja sitä kritisoitiin historiallisen tarkkuuden puutteesta. Carl Larsson oli kuitenkin itsepintainen, ja kun ehdotus hylättiin, hän viimeisteli maalauksen kotonaan taiteilijan työhuoneessa toivoen, että Kansallismuseo muuttaisi mielensä. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja hylkääminen otti Carl Larssonille koville. Omaelämäkerrassaan, jonka hän sai valmiiksi muutama päivä ennen kuolemaansa, hän totesi, että Midvinterblotin kohtalo oli murtanut hänet.

Carl Larssonin kuoleman jälkeen maalausta säilytettiin yli 40 vuotta Lundin taideteollisuusarkistossa. Sen jälkeen sen osti japanilainen taidekeräilijä Hiroshi Ishizuka. Midvinterblotia ei kuitenkaan unohdettu, ja ajan mittaan näkemys teoksesta muuttui. Maalausta alettiin pitää yhä enemmän osana ruotsalaista kulttuuriperintöä, ja sen palauttamista oikeaan kontekstiinsa vaadittiin. 

Säätiöiden ja hyväntahtoisten sidosryhmien lahjoitusten avulla Kansallismuseo pystyi ostamaan Midvinterblotin Ishizukalta vuonna 1997 14,6 miljoonalla kruunulla. Nykyään taideteos on nähtävillä Kansallismuseon portaikossa, paikassa, johon Carl Larsson itse halusi sen sijoittaa.

Hjortbergstavlan by Jonas Dürchs

Släpsin kirkko Hallandissa on sinänsä melko vaatimaton rakennus, mutta sen sisällä on maalaus, joka on tullut tunnetuksi kaukana Ruotsin rajojen ulkopuolella ja jota pidetään eräänlaisena kulttuuriaarteena. Taiteilija Jonas Dürchs maalasi Hjortbergin tauluna tunnetun maalauksen 1770-luvun alussa, ja se kuvaa kirkkoherra Gustaf Hjortbergin perhettä. Hjortberg itse ja hänen poikansa ovat kuvan vasemmalla puolella, kun taas hänen vaimonsa ja tyttärensä ovat oikealla.

Hjortbergstavlan omnämns ibland som “Sveriges intressantaste tavla”, vilket nog är ett epitet den förtjänar. Tavlan är mycket detaljrik och full av symboler som öppnar titthål i 1700-talets tankevärld och livsvillkor. Likaså innehåller den en mängd hänvisningar till Hjortbergs bildade och strapatsrika liv. 

Hjortberg oli eräänlainen moniottelija, joka oli hyvin kiinnostunut tieteestä pappisviran ohella. Hän omistautui parantamisen taiteelle perustamalla kuparinsiirtotaloja, valmistamalla lääkkeitä ja hoitamalla erilaisia vaivoja sähköhoidolla. Itä-Intian komppanian laivasaarnamiehenä hän osallistui kolmelle Kiinan kauppamatkalle, joiden aikana hän keräsi luontoissuorituksia sekä Ruotsin tiedeakatemialle että Carl Linnaeukselle. Kotimaassaan Hjortberg yritti parantaa tehottomia viljelymenetelmiä rakentamalla tehokkaita auroja, kirjoittamalla karjanjalostuksesta ja ottamalla perunan viljelykasvin käyttöön kotiseuduillaan. Hän työskenteli myös urkujen rakentajana ja kelloseppänä.

Monet Hjortbergin sitoumukset näkyvät maalauksessa, ja valistuksen henki läpäisee motiivin. Pöydällä on hajallaan tieteellisiä mittalaitteita, ja taustalla häämöttää hyvin varustettu kirjasto. Urkupillit nojaavat pöydän reunaan, ja seinällä roikkuu täytettyjä eläimiä eri maanosista. Nuorin poika tarttuu makin häntään, eläimen, jota esiintyy vain Madagaskarissa ja joka on luultavasti pyydystetty siellä jollakin Itä-Intian komppanian tutkimusmatkalla. Taiteilija on asettanut Hjortbergin jalkojen juureen maapallon, ikään kuin osoittaakseen, että Hjortberg on matkoillaan ja opinnoissaan asettanut maailman allensa. Voimme kuitenkin ymmärtää, että uskonto oli kaiken muun yläpuolella; kuvan huipulla, kaikkien menestyksen ja oppimisen ilmentymien yläpuolella, krusifiksi istuu lujalla perustalla.

Jokainen maalausta katsova ei voi olla huomaamatta perheen kokoa. Hjortberg ja hänen vaimonsa Anna Helena saivat yhteensä 15 lasta. Jotkut niistä katsovat rohkeasti ulos maalauksesta, kun taas toiset ovat osittain sulkeutuneita ja näyttävät olevan piilossa sisarustensa takana. Nuorin tyttö kuvataan makaamassa arkussa. Tällä tavoin taiteilija teki tilaa menehtyneille lapsille, jotka eivät ole täysin läsnä, mutta ovat yhä perheen mukana. Maalausta tehtäessä kahdeksan sisarusta oli vielä elossa. Voimme ymmärtää, että kuolema, erityisesti lapsikuolleisuus, oli osa elämää aivan eri tavalla kuin nykyään. 

Hjortbergin taulu tilattiin epitafiksi eli muistolaataksi, jossa kuollutta henkilöä kuvataan jälkipolville. Hjortberg kuoli 51-vuotiaana, muutama vuosi maalauksen valmistumisen jälkeen. Kuolinsyytä ei tiedetä, mutta se, että vasemmassa yläkulmassa oleva kellotaulu näyttää varttia vaille kaksitoista, viittaa ehkä siihen, että Hjortberg oli tajunnut elämänsä päättyvän maalauksen valmistuessa.

Runsaan sisältönsä ansiosta Hjortbergin paneelilla on paljon kerrottavaa ajastaan, ja se kiehtoo edelleen nykypäivän katsojia. Se esiintyy kuvituksena useissa historiallisissa kirjoissa, ja se on päässyt ruotsalaiseen populaarikulttuuriin mainitsemalla sen kirjassa nimeltä Juoksuhiekka Henning Mankellin kirjoittama ja tv-sarja Puoliksi piilossa oleva Jonas Gardell. Kun se ei ole lainassa näyttelyissä ja museoissa, se on nähtävissä alkuperäisessä paikassaan Släpsin kirkossa, jossa Särön pastoraatti järjestää opastettuja kierroksia.

Kaarle XII:n ylösnousemus by Gustaf Cederström

Gustaf Cederströmin (1845-1933) Kaarle XII:n hautajaiset on yksi Ruotsin tunnetuimmista maalauksista. Motiivin keskeinen osa koostuu sotilaista, jotka kantavat kuningas Kaarle XII:n ruumista kotiin Norjasta sen jälkeen, kun hänet oli surmattu Fredrikshaldissa. Sivummalla metsästäjä on pysähtynyt poikansa kanssa ja kumartaa kaulaansa kunnioittavasti.

Gustaf Cederström oli Kaarle XII:n suuri ihailija, ja hän päätti maalata motiivin Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1878. Taiteellinen työ tehtiin paikan päällä kaupungissa, ja se valmisteltiin äärimmäisen huolellisesti. Cederström käytti läheisiä ihmisiä malleina antaakseen kullekin sotilaalle yksilölliset piirteet, ja Kaarle XII:n malliksi asetettiin paareille ammattimallinen malli. Ruotsista tilattiin Karoliinisten univormujen kopioita, ja keinolumena käytettiin suolaa. Lisäksi Cederström otti itsensä mukaan kuvaan lainaamalla pukunsa karoliinisille, jotka kävelevät jonossa ensimmäisenä. Maalauksen valmistuminen kesti yhteensä yli vuoden, ja se valmistui juuri ajoissa. Näyttelyssä se herätti paljon huomiota, ja Cederström palkittiin mitalilla. Maalaus oli myös hänen läpimurtonsa historiallisena taiteilijana.

Maalauksen taiteelliset ominaisuudet ovat epäilemättä erittäin korkeat. Voimme lukea karolinalaismiesten kovapäiset ajatukset heidän kasvoiltaan ja aistia heidän askeltensa painon. Heidän vaatteensa liikkuvat luonnollisesti tuulessa, ja heidän saappaansa jättävät jälkiä lumeen. Vahvasta realismista huolimatta maalaus ei kuitenkaan ole historiallisesti tarkka kuvaus, kuten Cederström itse varovasti myönsi. Kaarle XII:ta ei kannettu avoimilla paareilla, vaan hänet kuljetettiin suurimman osan matkasta arkussa. Matka ei myöskään kulkenut vuorten halki. Cederström on käyttänyt taiteellista vapauttaan luodakseen draamaa, ja hänen kuvauksensa on nähtävä keinona antaa enemmän painoarvoa kohtalokkaalle historialliselle tapahtumalle.

Pariisin näyttelyn jälkeen Venäjän suuriruhtinas Konstantin Konstantinovitsh osti maalauksen ja vei sen palatsiinsa Pietariin. Monet olivat raivoissaan siitä, että historiallisesti niin merkittävä maalaus oli joutunut arkkivihollisen käsiin, ja pitivät sitä loukkauksena Ruotsin kansalle. Keräys kerättiin kopion maksamiseksi, ja Cederström sai näin ollen tilaisuuden toteuttaa sama maalaus vielä kerran. Jäljennös aloitettiin Italiassa ja valmistui Ruotsissa vuonna 1884. Tällä kertaa mallit olivat ruotsalaisia, joten hiusten värit olivat hieman vaaleammat. Maalaus allekirjoitettiin Kaarle XII:n kuolinpäivänä ja luovutettiin sen jälkeen kansallismuseolle. Se on nähtävissä siellä vielä nykyäänkin.

Venäjän vallankumouksen jälkeen ruotsalainen taidekauppias osti ensimmäisen maalauksen ja toi sen Ruotsiin vuonna 1923, jossa se myytiin liikemies Gustaf Wernerille, joka päätti lahjoittaa sen Göteborgin taidemuseolle. Näin maalauksen kaksi versiota päätyivät lopulta ruotsalaisiin museoihin ja tulivat yleisön saataville.

Se, että Gustaf Cederströmin kertomus Kaarle XII:n ylösnousemuksesta on saavuttanut niin suuren suosion, johtuu varmasti useista syistä. Maalauksia voidaan arvostaa niiden laadukkaan toteutuksen ja eloisan sommittelun vuoksi, mutta myös itse motiivivalinnan latauksen vuoksi. Katsoja seuraa hallitsijan viimeistä matkaa, joka kuvaa myös Ruotsin valtakunnan tuhoa. Monet pitävät näitä kahta kaksosmaalausta eräänlaisena kansalliseepoksena, joka kuvaa symbolisesti maan historian siirtymistä vaiheesta toiseen.

Tilaa YouTube:

Jos arvostat Allmogens itsenäistä työtä kuvaamaan hienoa ruotsalaista historiaa ja pohjoismaista kulttuuria, ja olet tervetullut ostamaan jotain mukavaa kaupasta tai tukemaan meitä vapaaehtoisella lahjoituksella. Kiitos etukäteen!

Tuki Allmogens Swishin kautta: 123 258 97 29
Tuki Allmogens genom att liity
Tuki Allmogens testamentissasi