Osta meidän historialliset kartat

Ruotsalainen

Ruotsalainen
1949: Nainen kantaa kahta lasta juuri niitetyllä pellolla Vårgårdassa, Västergötlannissa. Kuva: KW Gullers / Pohjoismainen museo (CC BY-NC-ND)

”Kraftlöst och visset blir allt, som bygger på förnekelsen av det egna. Kraftlös och vissen blir den statskonst, som förnekar det egna.” – Torgny Segerstedt, 18 september 1925

Tietoisuutemme pinnalla auringon heijastukset leikkivät, välkkyvät ja katoavat. Sen alla kulkevat syvät ja voimakkaat virtaukset, jotka hallitsevat veden virtausta. Valo ei pääse sinne. Tajuttomuuden pimeydessä vyöryy virta, jonka pintaa vasten auringonvalon niput murtuvat ja kimpoavat takaisin valoavaruuteen.

Auringonvalossa vaahto liukuu eteenpäin, tikut ja oljet pyörivät ympärillä. Kaikki, mikä nähdään ja huomataan, kelluu pinnalla. Sitä kietovat pyörteet vaikuttavat oikukkailta ja vailla sisäistä johdonmukaisuutta. Joskus samat tikut ja oljet heiluvat aalloilla, mutta syytä niiden suunnanmuutokseen on joskus vaikea löytää. Sitä on etsittävä pimeistä syvyyksistä. Sieltä tuleva virtaus ottaa pintaveden haltuunsa, kun se on hetken aikaa näyttänyt virtaavan mielensä mukaan sinne, minne sattuma on sitä ohjannut. Ajatuskuvat kohtaavat ja joskus kutsuvat toisiaan, ilman että tietoisuus pystyy aluksi selvittämään niiden yhteyttä.

Onko se vain esityslanka, joka on käsittämättömän sekaisin, kuten kertomukset Z. Höglundin Canossagång ja kuva hänen säälittävästä paljain jaloin lumessa vapisevasta päästään sosialistisen paavin portin ulkopuolella herättävät edelleen muiston pienestä rauhallisesta ruotsalaisesta maaseutuhautausmaasta? Korkea ruoho, vanhat seppeleet, joiden harmaat jäkälät kasvavat puoliksi sammuneiden ja täysin unohdettujen nimien päällä, lempeä rauha, joka vallitsee kuolleiden kaupungissa, jossa se makaa vanhojen hautausmaan muurien ympäröimänä, mitä ihmettä nämä kätketyt aarteet ovat, jotka johtavat sieltä siihen pitkäkaulaiseen hahmoon, josta on tullut pilkka, kun hän, kumartuneena ja kyvyttömänä selittämään katumustaan, hakee suojaa isän talosta, jonka nuorta kurkkua hän on viime aikoina vältellyt kuin ruttoa?".

Myyrä, jonka kohdussa ne kasvavat, näyttää erityisellä tavalla olevan sukua ruotsalaiselle. Täällä nukkuvat ne, jotka rikkoivat kylän ja raivasivat pellot, jotka rakensivat tien ja pystyttivät asumukset, jotka vartioivat tapoja, oikeutta ja järkeä. Heidän verensä virtaa suonissamme, ja lapsemme siirtävät perintönsä ja perinnöllisyytensä tuleville sukupolville. Saatamme unohtaa itsemme ja vaeltaa siemenen erämaassa. Voimme kieltää ja luopua omastamme. Mutta syvällä kätkössä kuulemme koirien äänet, jotka sekoittuvat metsän ja niityn ääniin, kukkuloiden ja surumielisten vesien ääniin. Heti kun oma olemuksemme vie veronsa, tiedämme, mihin kuulumme.

Eikö se ole loppujen lopuksi epämääräinen ja samea tunne ruotsalaisuudesta, joka on ajanut portin ulkopuolella vapisten seisovan maljakko-paran Canossaan johtavalle tielle? Eikö alitajunnan virtaus ole muuttanut pintavesien kulkua? Hänen aikanaan kerrottiin hauska anekdootti siitä, kuinka tältä ruotsalaiselta valtaistuimen apostolilta ryöstettiin kello matkalla kotiin pyhiinvaellukselta pyhään Mekkaan. Jännityksessään ja päättämättömyydessään hän ei kuulemma vedonnut uuteen uskoonsa vaan rehelliseen Ruotsin kansalaisuuteensa. Kaikki se, mitä hän halusi olla omaisuuttaan vailla oleva pakkolunastaja, pestiin tässä hetkessä säälittävästi pois, ja valoon tuli se, mitä oli tuon tahriintuneen, huutavan venäläisen viilun alla: ruotsalainen, jolle järjestyksen ja kunnon kunnioittaminen on mennyt vereen. Se oli valitettava takaisku porvarilliseen epäkohteliaisuuteen. Vielä pahempi tapaus sattui, kun Z. Höglund kieltäytyi tottelemasta venäläisten pastoreiden käskyjä taistella uskontoa vastaan. Tuolloin kävi ilmeiseksi, että hänellä oli vielä hieman ruotsalaista jääräpäisyyttä sydämessään. Siitä tuli ikään kuin tietoinen itsestään. Kun häntä vaadittiin vastuuseen virheistään Kremlin vallanhimoisten herrojen edessä, hän ei tehnyt sitä itselleen. Pohjimmiltaan hänen ruotsalaisuutensa kuitenkin nousi viimein esiin; hän häpesi kieltää omansa aasialaisen seurueen edessä. Hän räkäisi ja yritti turhaan peittää nolostumistaan tekemällä rumia huomautuksia oikealle ja vasemmalle ja käveli lähimmälle kotiin johtavalle ovelle. Luontoa voi ajaa ulos ruoskalla, mutta se palaa aina takaisin.

Silti syvällä jutustelun, riitelyn ja kaiken arkipäivän politiikkaan kuuluvan hölynpölyn alla on ruotsalaisuus kuin vankka kallioperä, joka tukee kaikkia löyhiä maakerroksia. Jopa kaikkein raivokkaimmat kansallisen ainutlaatuisuutemme kieltäjät ovat riemuissaan, kun he näkevät ruotsalaisen urheilujoukkueen voittavan, ja närkästyksissään, kun he näkevät sen häviävän ulkomaalaiselle joukkueelle. Luonto valtaa koulutuksen. Se on pohjimmiltaan sääli niitä kohtaan, jotka luopuvat kansallisesta synnyinoikeudestaan ja tekevät itsestään palvelijoita muka korkeamman kansainvälisen palveluksessa. He silpovat itseään saamatta siten mitään taivaallista valtakuntaa. Kaikesta vaatimattomuudestaan huolimatta he eivät pysty täyttämään luomaansa tyhjiötä. Kaikesta äänekkyydestään huolimatta ne eivät voi peittää alleen kätketyn hiljaista kuiskausta. On sääli niitä kohtaan, jotka tekevät väkivaltaa omilleen.

Me ruotsalaiset olemme jo vuosikymmenen ajan kinastelleet ja polkeneet, kunnes olemme unohtaneet yhteisen maaperän, josta olemuksemme juuret imevät ravintonsa. Elämämme on köyhtynyt tänä aikana. Tunne luokkaan, kiltaan ja virkaveljiin kuulumisesta on huono korvike tunteelle kuulumisesta kansaan, jonka kieli on myös oma, jonka henkisen ja aineellisen kulttuurin luomisessa isät olivat mukana ja jonka me annamme eteenpäin nuorille, jotka kasvavat oikeusjärjestelmämme kunnianarvoisten muurien suojissa. Yhteenkuuluvuuden virta virtaa kauemmas kuin luokkien ja kartanoiden väliset vihamielisyydet ulottuvat.

Tunne isänmaata ja kansaa kohtaan ei ehkä ole kenessäkään niin kokonaisvaltainen, puhdas ja vahva kuin olisi toivottavaa. Se laahaa kuten kaikki muutkin inhimilliset elämänilmaisut haurauden lailla. Jopa siellä, missä se on puhtainta ja vahvinta, siinä ei ole mitään esiteltävää eikä mitään farisealaista kerskailtavaa. Pikemminkin se kuuluu hyvin verhottuun kaappiin. Siellä jokaisella voi olla oikeus nähdä työnsä tässä suuressa valossa. Pilaantuva ja katoavainen voi olla kaikki, mitä ihminen saa aikaan. Jokaisen ihmisen elämäntyö putoaa maahan kuin lehti. Tuhat kertaa tuhannesti ne putoavat kosteaan syysilmaan ja muuttuvat tomuksi. Toinen on kuin toinen. Niiden katoaminen on luonnonjärjestyksen mukaista. Ne palaavat tomuksi. Jokainen lisää maaperää, josta se on saanut ravintoa. Kaikella rehellisellä työllä on oma osuutensa, olkoon se kuinka pieni tahansa, perinnöllisen viljelyn ylläpitämisessä ja parantamisessa.

Kymmenen vuotta on kulunut myrskystä, joka on jakanut kansaamme enemmän kuin ennen. Sodan tuho on paennut maastamme. Sen jälkeiset taloudelliset mullistukset ja moraalinen hajoaminen olivat myös meidän koetuksella. Monet omaisuudet on pyyhkäisty pois, vanhat yritykset ovat kaatuneet. Meidän on otettava takaisin se, mitä on menetetty, ja rakennettava uudelleen. Tämä on tehtävä entistä kovemmissa olosuhteissa ja olosuhteissa, jotka koettelevat tahtoa ja energiaa aiempaa ankarammin. Siksi yhteiskuntamme vapaamatkustajat eivät ole koskaan olleet vähemmän tervetulleita kuin nyt, eivätkä he ole koskaan esiintyneet suuremmassa määrässä kuin nyt. Ne, joiden on määrä ryhtyä työhön ja ottaa johtajuus haltuunsa, eivät saa tulla mukaan löysin hermoin ja levottomin mielin. Ajalla ei ole käyttöä kuluneille ja heikoille.

Ruotsi ei kuulu niihin maihin, jotka hemmottelevat kansaansa runsaalla yltäkylläisyydellä. Meidän on otettava luonnosta se, mitä tarvitsemme hyvinvointimme kannalta. Se on kova ja ponnisteleva erä, joka on annettu kansallemme. Meille on liikaa, että voisimme olla pitkään tekemättä mitään ja antaa työmme mennä tuulen mukana. Tällainen irstailu kostetaan. Ne ovat vaikuttaneet meihin viime vuosikymmenen aikana. Monet ovat puhuneet itsensä ulos julkisesta kiistasta, niin että he eivät enää kelpaa mihinkään työhön. Nämä kielimiehet eivät ole niitä, jotka palauttavat maan ennalleen. Tehtävän ratkaisevat selkeä mieli ja sitkeä tahto.

Maan ja sen kansalaisten tulevaisuus on rakennettava. Siihen jokainen osallistuu, joka niittää paremman sadon maasta, joka saa yritykset kukoistamaan, joka luo arvoa ja kerryttää yritystoiminnallaan pääomaa. Yhteinen viljelymme ylläpitää ja kehittää jokaista meistä, ruokkii, laajentaa ja parantaa kulttuuri-instituutioitamme, koulujamme, terveydenhuoltopalveluitamme ja oikeusjärjestelmiämme. Kukaan ei voi tehdä hyvää työtä millään elämänalueella ilman, että se hyödyttää kokonaisuutta. Kukaan ei työskentele pelkästään yhteisen hyvän vuoksi. Toisaalta kukaan ei voi laittaa sieluaan työhönsä näkemättä sitä osana suurempaa kokonaisuutta. Tunne maasta ja kansasta on ajassa ja tilassa laajentunut itsetietoisuus.

Kaikki kulttuurityö, olipa se aineellista tai henkistä, on sidoksissa turpeeseen. Siitä tulee juureton, se haluaa leijua ilman kiinnittymistä maahan. Ei siis ole vaaraa, että Ruotsin kansa eksyisi itsestään. Se voi tapahtua lyhyen aikaa. Tällaiset poikkeamat vakaalta maaperältä voivat olla kohtalokkaita niille, jotka antavat itsensä houkutella itsensä sinne. Ne, jotka juoksevat kulkukoirien perässä, pysyvät usein poissa. Heidän työstään ei ole jäljellä mitään. Se, mitä sanaseppämme saavat aikaan, on vain lyhyt sekaannus. Heidän monet sanansa katoavat tuuleen. Jäljelle jää tehty hyödyllinen työ. Tämä ei voi koskaan kieltää alkuperäänsä.

Ne, jotka tuntevat siihen taipumusta, tehkööt pyhiinvaellusmatkoja ulkomaisiin pyhäköihin, Moskovaan, Amsterdamiin tai Roomaan. He polvistuvat sellaisten jumalien edessä, joilla ei koskaan tule olemaan oleskeluoikeutta Ruotsissa. Ne, jotka työskentelevät selvässä tietoisuudessa ruotsalaisesta luonteestaan, ovat niitä, jotka palauttavat maan. Muut ponnistelevat turhaan. He houkuttelevat johonkin, mikä on vastoin luontoa. Se on karu ammatti. Sen juuret eivät ole menneisyydessä, eikä se kurkota tulevaisuuteen.

Ruotsia ei ole tarkoitettu muuhun kuin siihen. Sillä on kuitenkin oma erityinen luonteensa. Se on meidän. Meidän on ilmaistava se, annettava sen tulla omaksi itsekseen ja kannettava sitä varmuudella, että se kuuluu suureen yhteyteen, joka kattaa jokaiselle yksilölle varatun ajan ja tilan. Kaikesta, mikä perustuu oman itsen kieltämiseen, tulee voimatonta ja varmaa. Voimaton ja kuihtunut on sen valtion taito, joka kieltää omansa. Se kuuluu joen pinnalla roskiin ja kuoreen. Se voi kutistua ja herättää huomiota. Ennemmin tai myöhemmin se jää kuolleeseen veteen ja jää rantaviivan liejuun. Tapahtumien virta jatkuu. Syvyyksien myrskyisät virtaukset hallitsevat sen kulkua.

Tilaa YouTube:


Jos arvostat Allmogens itsenäistä työtä kuvaamaan hienoa ruotsalaista historiaa ja pohjoismaista kulttuuria, ja olet tervetullut ostamaan jotain mukavaa kaupasta tai tukemaan meitä vapaaehtoisella lahjoituksella. Kiitos etukäteen!

Tuki Allmogens Swishin kautta: 123 258 97 29
Tuki Allmogens genom att liity
Tuki Allmogens testamentissasi

Suosittuja vanhoja tekstejä