Ellen Key isänmaallisuudesta ja suurruotsalaisista, jotka halusivat tappaa norjalaiset

”En genom krig räddad union är att föredraga framför en upplöst union”, var tankar som luftades i vissa kretsar i Sverige under 1890-talet. I broschyren Ruotsalainen vai suurruotsalainen isänmaallisuus? (1899), joka on kooste neljästä luennosta vuosilta 1898 ja 1899, kirjailija ja naisideologi Ellen Key (1849-1926) hyökkäsi Ruotsin viranomaisia vastaan, jotka halusivat säilyttää Ruotsin ja Norjan liiton hinnalla millä hyvänsä.

Ruotsissa on usein sanottu, että Norjan kanssa käytävässä sodassa, josta ruotsalaiset ovat puhuneet 1890-luvulla ja josta on kuultu vihjeitä sotilasmäärärahojemme lisäämisen yhteydessä, ruotsalaisten ei pitäisi tyytyä vain säilyttämään unionin nykytilaa. Heidän olisi toteutettava se, mitä väärennettiin vuonna 1814, nimittäin se, että tehdä Norjasta Ruotsin maakunta! Tämän rikoksen ideaa kutsutaan Ruotsissa - isänmaallisuudeksi! Ja sitä pidetään Ruotsin kunnian ja Ruotsin oikeuden mukaisena!

Tämä oli suurta ruotsalaista isänmaallisuutta, kuten Ellen sitä kutsui. Kuusi vuotta Ellenin pamfletin julkaisemisen jälkeen, eli samana vuonna, kun liitto lakkautettiin vuonna 1905, sosialidemokraattisen nuorisoliiton johtaja Zeth Höglund entistäkin kovemmin suurruotsalaisia vastaan antimilitaristisella manifestillaan. Ned med vapnen! – Fred med Norge!, i vilket han uppmanade soldaterna att vägra gå i krig och att ”vapenen – om de skulle riktas mot någon – icke borde riktas mot norrmännen.” För det manifestet ställdes Zeth Höglund inför rätta och dömdes till sex månaders fängelse.

Suuri ruotsalainen isänmaallisuus jatkui niiden patrioottien kautta, jotka rakastivat Ruotsin suuruutta ja vapautta niin paljon, etteivät he halunneet tunnustaa omaa vapauttaan norjalaisille. Outoa, ajatteli Ellen.

On outoa kohdata yhä uudestaan ja uudessa muodossa ihmisen kyvyttömyys tuoda johdonmukaisuutta käsityksiinsä laista, johdonmukaisuutta hänen vapaudenrakkauteensa ja puolueettomuutta hänen tuomioihinsa. Harvat henkiset tarpeet ovat niin kehittymättömiä kuin se, jota pidän eettisen ja älyllisen ylivertaisuuden korkeimpana ilmentymänä, nimittäin jokaisen uuden elämänkokemuksen, jokaisen uuden kysymyksen, jokaisen käsitellyn periaatteen asettaminen vapauden, oikeudenmukaisuuden ja kehityksen käsitteiden yhteyteen ja niiden arvioiminen vain tässä yhteydessä. Se, joka todella kykenee tähän, tunnistaa myös vapauden ja oikeuden loukkaamisen törkeyden, vaikka se tapahtuisi sellaisten mielipiteiden torjumiseksi, joita hän itse ei pidä.

Ellen Key syntyi Västervikin ulkopuolella Gladhammarin kunnassa, Södra Tjust häradissa Smålandissa. Hän oli aikansa vaikutusvaltaisimpia kirjailijoita, joka muistetaan taistelustaan naisten oikeuksien puolesta ja vahvoista kannanotoistaan, jotka perustuivat individualismiin, empirismiin ja humanismiin. Hän ei jättänyt ihmisiä liikuttumatta, ja tämäkin isänmaallisuuden kuvaus sai sekä kiitosta että kritiikkiä.

Kiitos kaikesta siitä rikkaasta, kauniista ja hienosta, mitä olet antanut Ruotsin kansalle ja erityisesti sen nuorille naisille.

Ne, jotka halusivat säilyttää Ruotsin ja Norjan välisen liiton, - hinnalla millä hyvänsä framhöll att Sverige helt enkelt inte skulle överleva utanför unionen, att den var ”ett lifsvillkor för vårt land”. Liknande påståenden kan man höra från dagens ”storeuropéer”, dvs. att Sverige (eller Storbritannien) inte skulle överleva utanför EU. Ellen kunde inte förstå varifrån en så ”bottenlös pessimism med afseende å vårt folks lifskraft” kom ifrån, och menade att ”Äfven om så vore, att vårt folk skulle gå under efter unionens upplösning, då vore detta bättre än att vi skulle fortlefva genom en oerhörd rättskränkning, ett stort politiskt brott mot ett annat folk.”

Kahden kansakunnan välinen liitto on hyvä vain niin kauan kuin se on ömse sivut, on toivottavaa. Jos se lakkaa olemasta niin, siitä ei tule ainoastaan ei-hyvää, vaan siitä tulee pahaa, vaaraa elämälle.

Inga statliga förhållanden, ”allra minst sådana, hvilka tillkommit på det sätt som de unionella”, har evighetsnatur, och dess former förändras i takt med att människorna utvecklas. Därför hade Sverige ingen rätt, menade Ellen, att neka det norska folket ”de ändringar i den unionella öfverenskommelsen, som motsvara det norska folkets nuvarande utveckling.”

Norge framhålls i broschyren som ett land på stark frammarsch, bebott av ett kulturellt framskridet folk som hade egna visioner för sin framtid – ett folk som hölls tillbaka av en avdankad stormakts bojor. En stormakt fast i det förflutna, tyngd av föråldrade institutioner.

En ole rauhanfanaatikko. Pidän itsepuolustusta, myös puolustussotaa, täysin oikeutettuna, ja jopa hyökkäystä, jos sillä autetaan hädässä olevaa veljeä. Mutta katson, että kansallinen tunne, joka kannattaa veljessotaa toisen kansan vapaan tahdon ylimpänä pakkokeinona, on kulttuurisesti takapajuinen ja julmuuden ilmentymä.

Esitteessä vedetään yhtäläisyyksiä siihen, miten Saksa vuonna Sönderjylland ”nedtrampar den danska nationaliteten” och hur Ryssland ”krossar Finlands grundlagar och lägger dess folk under godtyckets och lögnens välde.”

Olemme järkyttyneitä tästä kaikesta täällä Ruotsissa. Ja aivan oikein. Mutta eikö meillä ole lähempänä kotia mitään, mistä voisimme olla järkyttyneitä? Olemmeko itse vapaita siitä tosiasioiden ja valtion demoralisaatiosta, jota vastaan hyökkäämme muissa kansakunnissa?

De svenska politiker som idag upprörs allra mest över vad politiker i fjärran länder gör och säger, istället för att fokusera på de orättvisor och problem (förlåt, ”utmaningar”) man själva har skapat på hemmaplan, tycks alltså vara bärare av en minst sekelgammal svensk statsmannatradition.

”Varför ser du flisan i din broders öga men märker inte bjälken i ditt eget öga?”, som man säger.

Ellen huomautti, että jokaisen periaatteellisen vapaudenystävän, joka haluaa itse nauttia vapaudesta, on kunnioitettava myös muiden ihmisten pyrkimyksiä vapauteen, vaikka heidän pyrkimyksensä olisivatkin päinvastaisia kuin hänen omansa.

Vapauden ystävä, joka on miettinyt omat periaatteensa, ei voi nostaa sormeaankaan asettaakseen ulkoisen esteen - olipa se sitten oikeudellinen tai taloudellinen - itseään vastaan suunnatun mielipiteenilmaisun tielle, vaikka se olisi loukkaus. Vielä vähemmän hän voi tehdä niin mitään aatetta vastaan, jopa sellaista, jonka hän haluaa kukistaa kaikilla hengen aseilla. Jos vapauden rakastajalla ei ole tätä johdonmukaisuutta mielessään, se on vain epäjohdonmukainen halu sortoon.

Ei anna tätä peruskunnioitusta toisten ihmisten vapauksia ja oikeuksia kohtaan, kasvattaa hattu.

Viha on kasvanut hälyttävää vauhtia - abstrakti, poliittinen vihaa. Todellisuudessa jokainen ruotsalaisten ja norjalaisten välinen kontakti osoittaa edelleen, että sympatia elää syvällä. Vaikka yksilöiden välinen viha ei voi kukoistaa, poliittinen viha kasvaa molemmin puolin.

Hur hade historiens dom över Sverige sett ut om Sverige gett efter för hatet och gått ut i krig med sitt ”broderfolk”? Om Sverige förklarat en norsk omröstning för självständighet olaglig, skickat in soldater som grep norska regeringstjänstemän, lagt till med svenska flottan i Oslo, beslagtagit valsedlar, och gjort allt i sin makt för att ta död på norrmännens framtidsdröm.

Mitä tahansa vastauksen annatkin tähän kysymykseen, se ei ole koskaan muuta kuin arvaus. Espanjassa on kuitenkin meneillään hyvin samankaltainen tarina, jossa Espanjan hallitus käyttää väkivaltaa estääkseen Katalonian kansaa äänestämästä itsenäisyydestään. Sen sijaan, että Espanjan hallitus olisi kunnioittanut katalonialaisten tahtoa ja vaalien tuloksesta riippuen erottanut heidät kunniallisella tavalla, se valitsi väkivallan. Historia tuomitsee sen mukaisesti.

Mutta jos Suur-Ruotsin (ja Suur-Espanjan) isänmaallisuus on pahasta, mikä on Ellen Keyn mukaan todellisen isänmaan tehtävä?

Kansakuntaa ja ihmiskuntaa rakastavan kansakunnan isänmaallinen tehtävä on nyt herättää ruotsalaiset tuntemaan, että Norjan vihan ja vaikenemisen politiikalla menetämme ylpeän oikeutemme tulla ylistetyksi merkittävänä kulttuurikansana, hyvin vapaana kansakuntana. Todellinen isänmaallisuus ei ole sellaista, joka kutsuu kaikkea hyväksi, vaan sellaista, joka pyrkii kaikin voimin tekemään kaikesta parempaa. Ja nyt on tarpeen, että todelliset isänmaalliset käyttävät kaikkea ajatustensa selkeyttä ja tunteidensa lämpöä yhtäältä muodostaakseen oikeita käsityksiä Ruotsia ja Norjaa kiihdyttävistä kiistoista ja toisaalta edistääkseen suuria uudistustehtäviä, jotka ovat vielä ratkaisematta. Yhdistetyin voimin on mahdollista, että hengen ja voiman välisessä jatkuvassa taistelussa henki on nytkin voittaja.
[…] För generation efter generation, sekel efter sekel har den bästa lifsglädjen varit att, under nuets bördor, drömma om »framtidens land», det landet som ännu ingen fot beträdt och kanske ingen skall beträda!

Blott en vördnad för sina fäder och en kärlek till sin hembygd är inte nog enligt Ellen. Att också ha siktet på ”framtidens land” och verka för att kommande generationer ska ha det än bättre än oss själva, det är enligt Ellen bränslet för true isänmaallisuus. Norjaa pidetään tässä esimerkkinä.

Att låta människor som individer och tillsammans ”gå sina egna vägar, göra sina egna misstag och nå sina egna mål”, men också att uppställa värdiga ideal för sig som man sedan strävar efter att realisera med hela sin livsenergi.

Se, jolla ei ole ihanteita, kuihtuu hengellisesti, sillä missä ei ole kehitystä, siellä on ensin pysähtyneisyys ja sitten rappio.

Isänmaallisuus tarkoittaa kuitenkin myös taistelua epäoikeudenmukaisuutta ja epätasa-arvoa vastaan, ja tässä Ellen puhuu erityisesti nuorille:

Nuori, jonka sielu ei kuohu pyhästä uhmasta kaikkea sortoa vastaan, olipa se missä muodossa tahansa; joka ei valvo tuskissaan epäoikeudenmukaisuutta; joka ei pysty itkemään alhaisuutta; nuori, jonka rinnassa veri ei sykähdytä ilosta ajatuksesta osallistua taisteluun epäoikeudenmukaisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan; joka ei lähde ulos tähtien alle unelmoimaan siitä, että jättäisi jälkeensä valoisan pisteen - sellainen nuorukainen voi hyvinkin kuolla milloin tahansa, sillä ei ole koskaan väliä sillä, että hän on elänyt!

Tulevaisuuden vapauden maani näyttää todennäköisesti erilaiselta kuin Ellenin yli 100 vuotta sitten kuvittelema tulevaisuus. Mutta jaan hänen toivo om framtiden, och övertygelsen att den enda vägen framåt är att människor måste tillåtas gå sina egna vägar, göra sina egna misstag och nå sina egna mål – i frihet.

Toivomme vuosisataa tietäen, että kun ruoho haudoillamme vihertää seuraavan vuosisadan viimeisenä keväänä, tuon ajan ihmiset haaveilevat yhä tulevaisuuden maasta!

Tilaa YouTube:

Jos arvostat Allmogens itsenäistä työtä kuvaamaan hienoa ruotsalaista historiaa ja pohjoismaista kulttuuria, ja olet tervetullut ostamaan jotain mukavaa kaupasta tai tukemaan meitä vapaaehtoisella lahjoituksella. Kiitos etukäteen!

Tuki Allmogens Swishin kautta: 123 258 97 29
Tuki Allmogens genom att liity
Tuki Allmogens testamentissasi